Matkapäiväkirjat

Helsinki, Montenegro, Albania, Korfu 29.4.-20.5.2019

[Helsinki]  [Tivat]  [Kotor] [Sveti Stefan]  [Budva]  [Bar]  [Podgorica]  [Tirana]  [Durres]  [Saranda]  [Butrint]  [Korfu]

Ma 29.4. Oulu -> Helsinki (Omena-hotelli 85 €/ 1 yö, Helsinki, Suomi)

Maanantaiaamuna pääsimme bussi numero 8:llä Oulunsalon kentälle, vaikka Norwegian olikin vaihtanut lentomme aikaisemmaksi eli puoli yhdeksäksi. Puoli seitsemän aikoihin odoteltiin lähipysäkillä bussia reput selässä. Niiden pakkaamiseen ei ollut kulunut paljon aikaa, sillä meillä on lista siitä, mitä matkalle tarvitaan. Olimme usein matkustaneet etelämmäksi juuri toukokuun alussa. Monesti oli ollut niin helteistä, että ihan helleasuilla oli pärjätty. Siksi nyt otinkin tavallista vähemmän vaatetta mukaan. En osannut arvata, että Balkanille oli tulossa kylmempi ilmavirtaus ja sadetta. Sateenvarjot älysimme sentään ottaa mukaan. Etukäteisennusteet vaihtelivat päivittäin ja luotimme vain että kyllä se siitä lämpenee ja sateet väistyvät. Niinkuin osittain tekikin. Sateli kyllä, muttei sentään koko aikaa. Perillä ostin halpiskaupasta  paksun puuvillaisen puseron ja välihousut. Niistä tuli minun yleisimmät asut matkalla.



1. Oodi-kirjasto Helsingissä
2. Amos Rexin kattoikkunoilla, Helsinki
3. Amos Rexissä, Helsinki

Koska Norwegianin lento Tivatiin lähti aikaisin aamulla, oli meidän yövyttävä Helsingissä. Käytimme sen  hyväksi kulttuuritarjonnan hyödyntämiseksi.Omena-hotelli on keskustassa ja siitä on lyhyt matka paikkoihin, joissa oli tarkoitus käydä. Olimme ostaneet Kansallisteatteriin liput Kolmeen sisareen. Päivällä tutustuimme Oodi-kirjastoon ja kävimme Amos Rexissä, jossa oli René Magritten näyttely.

Ti 30.4. Helsinki ->Tivat (City House Apartments 96 €/ 3 yö, Tivat, Montenegro)

Oltiin nukuttu hyvin, vaikka herätys oli klo 4 aamulla. Käveltiin tyhjiä katuja rautatieasemalla ja sieltä matkasimme junalla lentokentälle. Lento lähti 7:30. Perillä Tivatissa olimme jo  9:20 hieman etuajassa. Kelloja siirrettiin tunti taaksepäin. Matka kesti siis vajaa kolme tuntia.

Olin etukäteen lukenut muutaman entistä Jugoslaviaa ja Albaniaa käsittelevää  kirjaa Pajtim Statovcin kirjat "Kissani Jugoslavia" ja "Tiranan sydän". Myös Pirjo Mellasen kirja "Matkustin Albaniaan" oli hyödyllinen lukukokemus ennen matkaa.

Tivatissa satoi. Otimme taksin bussiasemalle, kun oltiin katsottu väärin, että se olisi ihan majapaikkamme vieressä. Se vieressä oleva olikin vain pysäkki. Taksi maksoi 10 €, mikä oli ihan liian paljon yhdestä kilometristä kuten myöhemmin tulimme huomaamaan. Samalla hinnalla olisimme päässeet 10 km. Saavuimme kuitenkin bussiaseman baariin kahville ja sateelta suojaan. Siinä sitten aloimme tarkemmin tutkia karttaa ja miettiä, miten tapamme aikaa siihen asti, että huoneemme on luovutettavissa. Siinähän se aika kului paikallisten ehkä työttömien miesten pällistellessä meitä. Turisteja ei varmaan tässä baarissa oltu pahemmin vielä nähty.

Koska sade näytti hiljenneen, päätimme kävellä majapaikkaamme City House Apartments noin reilun kilometrin. Jussi laittoi tekstiviestin majapaikkaan, että olemme tulossa. Sieltä tulikin heti vastaus, että huone on valmis vastaanottamaan meidät. Tunnistimme talon nettisivun kuvan mukaisesti, sillä se poikkesi punaruskealla värityksellään muista taloista.  Avasimme portin pihalle. Ketään ei näkynyt, mutta arvelimme huoneen sijaitsevan toisessa kerroksessa, jonne vei kierreportaat.  Ovi oli auki ja keittiön pöydällä oli viinikarahvi ja kaksi viinilasia. Selvästi vaikutti oikealta paikalta!



1. City House Apartments
2. Yläkerran huoneemme
3. ja terassi

Paikka miellytti meitä kovasti. Varsinkin tällaisena kirjallisuuden ystävänä minua viehätti iso kirjahylly. Toisaalta kieli oli minulle vierasta, mutta hienoja  Jugoslavian kuvateoksia oli mukava katsella. Iso määrä oli kirjallisuuden klassikoita, joiden nimiä tankkasimme. Yksi suomalainen dekkarikin oli, mutten ehtinyt sitä lukea. Meillä oli oma terassi, jossa puutarhakeinu. Kovin paljon emme päässeet siitä sateen vuoksi nauttimaan. Huoneisto oli kotoisa ja hyvä hintalaatusuhteeltaan. Maksoimme kolmelta yöltä 96 €. Vain siis hieman enempi mitä Helsingissä Omenahotellissa yhdestä yöstä.

Itse isäntäkin ilmestyi. Sopi vain toivoa, että kilistelimme viinilaseja oikassa asunnossa. Kyllä, oikea oli. Isäntä pahoitteli, ettei ehtinyt ottamaan itse meitä vastaan, kun oli ollut luovuttamassa toista asuntoa. Nyt hän hyvällä englannilla esitteli meille asunnon ja antoi muut tarvittavat tiedot kuten sen bussipysäkin, josta pääsisimme Kotoriin.

Levittäydyttyämme vähin tavaroinemme lähdimme vilkaisemaan kaupunkia. Jännä juttu, että kartassa matkat vaikuttavat pitemmiltä, mitä ne sitten luonnossa ovat. Ei auta, vaikka katsoisi mittakaavaa. Suuntasimme rantaa kohti. Siellä olikin upeita huvijahteja, ilmeisesti venäläisten oligarkkien omistamia. Yksi suuri mahdollinen omistaja on alumiinipamppu Deripaska.



1. Tivatin satamaa
2. Huvialuksia, Tivat
3. Tivatin rantakatu

Syömässä kävimme majapaikkamme viereisessä ravintolassa Restora Onegost, jota isäntä oli kehunut parhaaksi. Hyvää saatiinkiin ja uskomattoman halvalla. Syötiin Jussi lammasta, minä kanaa, serbialaista salaattia ja viinit siihen. Lasku oli vain 21,20 €. Montenegrossa valuutta on euro, vaikka maa ei kuulukaan EU:hun. Tippejä annetaan 10 %.  Alkoi sataa ja vietimme loppuillan kämpillä lukien. Oli vappuaatto, mutta siitä ei ollut mitään merkkejä.




1. Kierreportaat asunnolle
2. Puutarha
3. Lähistön asutusta
4. Lähiravintolassa, Tivat

Ke 1.5. Tivat

Vappupäivänäkin sateli aina silloin tällöin. Onneksi sade piti taukoja ja aurinkokin pilkisteli. Nousimme Stanicica-katuamme ylöspäin. Talot olivat siistejä ja enimmäkseen valkoisia. Autot tallien edustoilla vaikuttivat uusilta ja kalliilta. Ei mitään köyhälistöasutusta. Vihreä vuoristoalue häämötti lähellä. Montenegro tarkoittaa mustaa vuorta, mutta paljon oli kyllä vihreää.  Kuljeskelimme Tivatin siistissä keskustassa. Ostettiin minulle lämpöisempää vaatetta. Pitelimme sadetta pikkuisella terassilla, jossa lämmittelimme Pelinkovacilla. Söimme modernissa bistrossa. Sain matkani parasta musakaa. Koko matkalla ei tehty itse ruokaa. Keitimme vain aamukahvit ja teetä.




1. Tivatin rantakatua
2. Satama, Tivat
3. Siistiä keskustaa, Tivat

Kaupunki on pieni  - vain kymmenisen tuhatta asukasta. Muita turisteja ei näkynyt. Mutta ei mene aikaakaan, niin kyllä näkyy. Norwegian oli aloittanut pari viikkoa meitä ennen suorat lennot Tivatiin Helsingistä ja piakkoin lisää toisenkin vuoron ja Finnairkin on tulossa apajille. Tivat on ainoa paikka  Montenegrossa, jonne Suomesta on   suora lento.




1. Luettavaa vielä riitti,
City House Apartments,Tivat
2. Portti, City House Apartments
Tivat
3. Rantakadun kauniita rakennuksia
Tivat
4. Kotorin bussia odotellessa, Tivat

To 2.5. Kotor

Oli aurinkoinen päivä ja sopiva Kotorin vierailuun. Kotor on Montenegron merkittävin nähtävyys.  Muurien ympäröimä Unescon maailmanperintökohde on hyvin säilynyt keskiaikainen vanhakaupunki. Se vetää turisteja ja risteilyaluksia puoleensa.  Kotoriin on Tivatista matkaa vain kymmenisen kilometriä, mutta bussi 10 kiersi rantaa pitkin ja aikaa meni 45 minuuttia. Kelpasi siinä katsella maisemia 2 €:n bussilipulla. Tie oli todella kapea. Ihastelin systeemiä, miten ohitukset hoidettiin. Pihojen portit olivat auki ja sinne henkilöauto sujahti ohituksen ajaksi. Jos pihaa ei ollut, oli levennyksiä.

Vanhakaupunki on ylhäällä rannasta paksujen muurien sisällä. Rantakadun infosta saimme suomenkielisen kartan. Erikoista. Ilmeisesti täällä käy paljon suomalaisia ja tiesinkin, että Oulu-lehden lukijamatkalaiset olivat täällä samoihin aikoihin. Matkaa mainostettiin Montenegron matkana, vaikka lento oli Kroatin Dubrovnikiin ja sieltä tehtiin vain päiväretki Montenegroon. Majoitus oli Kroatiassa Dubrovnikissa.




1. Kotorin kaupungin muurit
2. Meriportti, Kotor
3. Turistiryhmiä Kotorissa
4. Kirkko Kotorissa

Vanhaankaupunkiin pääsee sisään Meriportista. Heti isolla aukealla on terassiravintoloita ja turisteja valtavasti. Kaupungin rannassa oli iso ristelyalus peittämässä näkymää lahdelle. Laiva selitti tuhatpäisen väkijoukon. Tuli ikävä Tivatin rauhallisuutta. Menimme oitis syömään. Lämpötila oli 23 astetta, ei onneksi enempää, sillä muurien sisällä olisi muuten tullut tukalaa. Kaupunki on kolmion muotoinen. Sieltä lähtee jyrkkä polku ylös Illyrian linnoitukselle. Kiikarilla näimme sinne menevän porukkaa. Me sensijaan ajattelimme, että tällä reissulla on vielä paljon kuljettavaa, eikä jalkoja pidä rikkoa heti alkumatkasta.




1. Selfie on edelleen in
2. Katedraali,  Kotor
3. Vanhakaupunki, Kotor
4. Illyrian linnoitus, Kotor

Bussi kulki Tivatiin kerran tunnissa, mitään sen kummempaa aikataulua ei ollut. Paluumatkalla jouduimme odottamaan pysäkillä tuon tunnin, sillä bussi oli kai juuri meitä ennen lähtenyt matkaan. Oli kiva istuskella ja katsella maailman menoa. Yksi taksikuski kävi useaan otteeseen tarjoamassa meille kyytiä ja näytti olevan valmis laskemaan hintaa koko ajan. Kympillä olisi viimein vienyt meidät Tivatiin, mutta kieltäydyimme. Bussissa oli turvallisempaa kapealla tiellä. Viimein risteilyaluskin poistui.

Netistä luimme, että Suomessa oli satanut lunta ja että keli oli erittäin huono ja vaarallinen, sillä autoissa oli jo vaihdettu kesärenkaat. Facebook-kaverit lähettivät talvisia kuvia.

Pe 3.5. Tivat -> Sveti Stefan (Apartments Royal Holiday 95 €/ 2 yö, Sveti Stefan, Montenegro)

Heti aamusta paistoi aurinko. Isäntä tarjoutui viemään meidät autollaan bussiasemalla. Hän oli hyvin avulias ja hoiti meille  bussilipun (hinta 4,50 €) ostonkin Sveti Stefaniin. Olisimme tottakai osanneet hoitaa asian itsekin, mutta annoimme hänen olla käsityksessä, että olemme tottumaton apua tarvitseva vanha pariskunta. Annoimme hyvän tipin, kehuimme majapaikkaa ja hyvästelimme lämpimästi. Bussilaitureille pääsi vain lippua näyttämällä. Bussi lähti kymmeneltä.  Maisemat olivat kauniit. Toisella puolella vuoria, toisella Adrianmeri. Ajettiin Budvan kaupungin läpi ja noustiin Sveti Stefanin pysäkille. 




1. Matkalla Sveti Stefaniin,
Budva taustalla
2. Sveti Stefanin luxus-saari
3. Pikkukivirantaa, Sveti Stefan 4. Apartementtimme terassi,
Sveti Stefan

Hotellimme Apartments Royal Holiday oli alhaalla rannalla. Tie vei siksakkia alas ja oli oltava tarkkana, ettei joutunut umpiperään jonkun pihalle. Poikettiin välillä kaupassa. Viimein löydettiin kyltti, jossa luki Plaža. Siitä laskeuduttiin useita portaita pitkin ihan rantaan asti. Oli vaikea tietää, mikä rakennuksista oli hotellimme, mutta kun tiesimme sen olevan rannan eteläpäässä, niin talsimme pikkukivirantaa pitkin ja yritimme löytää hotellien nimiä, mutta eihän niitä ollut sillä puolen. Menin yhteen, jossa sanoin tarjoilijapojalle hotellimme nimen. Hän meni sisään ja kohta sieltä tuli nuori iloinen nainen ja kertoi meidän olevan juuri oikeassa paikassa, sillä viereinen hotelli on meidän. Hän johdatti meidät koodeilla avattavasta portista portaita pitkin asuntoomme, joka oli eka kerroksessa. Ei ollut parveketta, mutta mikä terassipiha! Meri velloi heti aidan takana. Olimme lähes ainoat vieraat, joten meille oli tilaa hyvin. Tämä hotelli maksoi kahdelta yöltä 95 € ja siihen kuului aamiainen. Ei paha.

Sveti Stefan on tavallaan Montenegron ilmentymä. Sen luksus-saari pienen sillan erottamana on monissa Montenegron matkailumainoksissa. Lähdimme tutustumaan lähemmin,  mutta sitä ennen oli saatava ruokaa. Kävelimme ylösmeneviä kujia, mutta yhtään avoinna olevaa ravintolaa ei löytynyt. Palasimme alas naapurihotellin terassille. Söimme pizzat. Ilmainen raki kuului kuten usein ruoan päätteeksi.



1. Tällä kuvakulmalla kuvataan Montenegroa,
Sveti Stefan
2. Tänne ei köyhillä asiaa, Sveti Stefan 3. Aamiaishuoneemme, Sveti Stefan

Nyt sitten lähdimme rantaa pitkin kohti mystistä saarta. Tiesimme, ettei sinne ole menemistä. Siellä asustelevat vain filmitähdet ja oligarkit. Marilyn Monroe ja Sophia Loren ovat majailleet siellä.  Eikä sinne todellakaan olisi päässyt, sillä vartiokopin miehet olivat tarkkoina. Sillan toisella puolen mantereen puolella oli hienohiekkainen uimaranta. Ihastuin ja sanoin Jussille, että tänne tullaan uimaan. Joku muukin oli astunut tälle tarkoin varjellulle rannalla. Meille tultiin sanomaan, että  se on privat. Kysyin, miksei sitten siinä missään lue niin. Kuulema viereinen puisto on no fee. No kumma, jos ei olisi ollut. Käveleskeltiin sitä kautta hotellille. Mietimme uimista, mutta hylkäsimme ajatuksen, vaikka ranta oli ihan hieno siinä hotellimmekin kohdalla, pikkukiveä.




1. Viihtymistä, Sveti Stefan
2. Jyrkät rinteet, Sveti Stefan 3. Meidän ranta, Sveti Stefan 4. Privaatti ranta, Sveti Stefan




1. Montenegron  mainos-maisema
eri kuvakulmasta, Sveti Stefan
2. Muistiinpanojen päivitys, Sveti Stefan 3. Jussi ja "krokotiili", Sveti Stefan 4. Kauppamme, Sveti Stefan

Yöllä sateli. Nukuimme tosi pitkät yöunet - peräti 11 tuntia. Meri-ilma taisi väsyttää.

La 4.5. Budva

Aamiainen klo 9 tarjoiltiin kauniisti sisustetussa salissa. Paikalla oli vain yksi muu pöytäseurue. Yksi tarjoilijapoika hoiteli kaiken. Saimme tilata luettelosta, mitä haluaisimme aamiaiseksi. Kahvi tietysti tilattiin heti alkuun, vaikka huoneessakin oli sen keittämiseen mahdollisuus. Odoteltiin sateen lakkaamista. Jussi oli katsonut ennusteista, että se loppuisi klo 13 ja niin tekikin. Klo 13 ajoimme shuttlebussilla Budvaan. Se kulkee Sveti Svetanin ja Budvan väliä 20 minuutin välein. Sen pysäkki ei ole yhtä korkealla kuin on pitkän linjan busseilla, mutta olihan siinäkin portaitten nousemista kerrakseen. Piti poiketa kaupasta juotavaa. Bussilppu maksoi 1,50 €. Päätepysäkki oli heti vanhankaupungin edustalla.





1. Vanhan kaupungin portti, Budva
2. Meri vaahtoaa, Budva
3. Ravintola pikku kujalla, Budva
4. Mehuhetki, Budva




1. Kalaravintola, Budvan vanhakaupunki
 2. Piin muotoinen patsas 3. Kukat koristavat kiviseinää
4. Stari Grad, Budva

Vanhakaupunki on meren rannalla. Rantaan löivät voimakkaat tyrskyt. Paikka oli parempi kuin olimme osanneet odottaa. Turistejakaan ei ollut yhtä paljon kuin Kotorissa. Ei kukaan turisti nauti muista turisteista, se kai on selviö. Häitä vietettiin jossain vanhankaupungin kirkossa. Kauniisti pukeutunut juhlaväki kulki ohitsemme, kun istuimme katukahvilassa.

Söimme vanhankaupungin pienessä ravintolassa Feral Ruffet. Siellä ei ollut muita turisteja, vain paikallisia. Vaikka jo monessa paikassa oli ruokalistalla ollut erilaista kalaruokaa ja monet profiloituivat merellisiksi ravintoloiksi, ajattelin vasta nyt ottaa kalaa. Valitsin pieniä muikin tapaisia red bulletteja. Jussi luotti edelleen kanaan. Kokki poikkesi tavan takaa ravintolan puolelle tuttuja moikkaamaan ja viiniä naukkailemaan. Raki tarjottiin lopuksi kuten tavallista firman puolesta.




1. Vanha kaupunki, Budva
2. Museo vanhassa kaupungissa
3. Vanha kaupunki, Budva 4. Sveti Stefan

Samalla bussilla palasimme Sveti Stefaniin. Alkoi todenteolla sataa ja siksi vietimme illan hotellihuoneessa. Pakkasimme reput huomista matkaa varten.

Su  5.5. Sveti Stefan -> Bar (Guesthouse Lalic 15 €/1 yö, Bar, Montenegro)

Sade jatkui. Mutta meidän oli nostettava reppu selkään ja lähdettävä matkaan. Tiesimme, miltä pysäkiltä bussi lähtee ja että se lähtee siitä klo 10:38. Paikka oli ylhäällä samassa paikassa, missä olimme Tivatista tullessa jääneet pois. Arvioimme väärin sen ajan, mitä meni kivutessa siksakkia ja portaita reput selässä ja vesisateessa. Vesi virtasi pitkin portaita. Oli varottava lammikoita. Huomasin, etten pysty nousemaan niin nopeasti, että ehtisimme bussiin. Samalla taksi pysähtyi viereeni. Kysyin mitä maksaa viedä tuo loppumatka pysäkille. Kaksi euroa olisi ottanut ja minulle kelpasi. Kun hän sitten taksissa sai kuulla, että olemme menossa Bariin, hän tarjoutui viemään meidät sinne kolmella kympillä. Matkaa oli 30 km. Niinpä sanoimme ok. Olisihan meidän pitänyt kuitenkin ottaa taksi Barissa, vaikka oltaisiin menty bussilla. Nyt päästiin perille asti. Taas maisemat olivat upeat. Kuskin kanssa solkattiin huonoa englantia.

Perillä Barissa oltiin klo 11:20. Jäätiin taksista pois ja alettiin metsästää varaamaamme guesthousea. Alue oli omakotialuetta. Oli hieman rähjäisiä ja siistejä omakotitaloja sekaisin. Yhden tällaisen pihalle mentiin. Ketään ei näkynyt. Avasin alakerran oven, jonka takana oli pöydällä nyljetty kauris. Suljin oven nopeasti, sillä näky oli hieman kammottava. Palasin pihalle ja kohta yläkerrasta laskeutui ystävällinen nainen ja kertoi meidän olevan oikeassa paikassa. Olimme nukkuneet edellisen yön neljän tähden hotellissa. Nyt meille kelpasi vaatimaton yhden yön majoitus.




1. Pitäisi löytää Guesthouse Lalic, Bar
2. Löytyi, Bar
3. Hiljainen asema, Bar
4. Ei mikään vegaaniannos, Bar

Miellyttävä yllätys oli, että huone toisessa kerroksessa oli iso, siinä oli hyvä kylpyhuone, kolme sänkyä ja varustettu keittiö. Siistiä oli. Koska sadetta oli jatkunut vaikkakaan ei runsaasti, mutta kuitenkin, oli rouva ripustanut huoneiden pyykit terassille. Näköala siis puuttui, ellei mennyt terassille. Talossa oli muitakin huoneita. Alhaalla grillattiin porsasta. Kovasti oli tulossa liharuokaa. Tuskin kaikkea kuitenkaan omaan tarpeeseen. Näyttivät pärjäävän taloudellisesti hyvin. Talo oli komea ja komeita olivat autotkin pihassa. No meidän 15 euroa ei heitä kyllä kovasti rikastuttanut.

Olimme valinneet Barin sen vuoksi, että sieltä lähti juna pääkaupunkiin Podgoricaan. Halusimme kokea junamatkan, koska sitä kehuttiin netissä. Lähdimme siis hankkimaan lippuja seuraavaksi päiväksi. Oli käveltävä yli kilometri rautatieasemalle, mutta sade oli onneksi lakannut. Lähellä asemaa oli ulkoravintola, josta tuli herkulliset tuoksut. Grillattiin lihaa. Asemarakennus näytti autiolta, eikä muita ihmisiä näkynyt. Ovi oli kuitenkin auki. Vanhempi nainen istui lasikaapissa ja kerroimme matkamme päämäärän ja päivämäärän. Hän oli kyllästyneen näköinen, mutta tuntui tajuavan tarkoituksemme. Liput maksoivat 2 €/kpl. Matkaa olisi 52 km. Kun kysyimme aikataulua, nainen vain väyneesti osoitti lappua lasissa. Otettiin siitä kuva. Lippu kävisi näköjään mihin aikaan hyvänsä. Päätimme lähteä 11:38.

Lähdettiin takaisin guesthousea kohti. Poikettiin ostamaan juotavaa ja leipää pikkukaupasta. Astuttiin sisään. Nainen tiskin takana ei nostanut katsetta kännykän ruudulta. Kävelin ihan tiskin eteen, eikä tapahtunut vieläkään havahtumista. Kovalla äänellä sanoi Hello, jolloin hän nosti viimein katseensa, jotta sain pyydettyä hyllyllä olevan leivän. Nämä kaksi naista olivat ainoat tylyt ihmiset, joihin törmättiin Montenegrossa. Oliko sosialismin aikainen palvelun taso jäänyt heillä päälle.

Sensijaan viereisen ravintolan isäntä oli ylipursuavan ystävällinen. Isossa ravintolasalissa istui yksi muu pöytäseurue, kaksi paikallista nuorta paria. Asetuttiin viereiseen pöytään. Katsoin, että heillä oli hyvän näköistä syötävää ja kerroin isännälle, että halutaan samaa mixed grill.  Annos oli kympin arvoinen ja siitä riitti kahdelle. Oli aivan taivaallisen hyvää. Monesti grillivartaassa on ollut liha sitkeää, mutta nyt se oli kypsää ja hyvin valmistettu. Lisänä meillä oli grillattuja paprikoita.

Muut lähtivät ja olimme ainoat asiakkaat. Isäntä tuli juttelemaan kanssamme. Hän osasi auttavasti englantia ja niin se juttu siitä alkoi luistaa. Menimme facebookiin ja hän halusi nähdä meidän profiilimme. Hän on nyt meidän molempien facebook-kaveri. Hänen tuttunsa on Suomessa töissä ja hänkin haaveilee, että voisi tulla Suomeen. En ymmärrä miksi, kun omistaa noin hienon ravintolan, mutta ehkä asiakkaita vaan  ei riitä.

Kun kysyttiin, kuinka paljon on matkaa kaupungin satamaan, hän lähti meitä käyttämään omalla autollaan. Jäätiin kaupungilla kyydistä ja hyvästeltiin lämpimästi. Kaupunki on laakealla tasangolla, keskusta näytti ihan tavalliselta kaupungilta. Oli kaunis kirkko ja moskeija. Montenegrossa on muslimeja noin neljäsosa. Huntuja ja huiveja emme nähneet siellä niinkuin ei Albaniassakaan, jossa sentään puolet on muslimeja. Kävelimme guesthouseen.




1. Jussi ja Nermin, Bar
2. Keskustaa, Bar
3. Bar
4. Kävellen asunnolle, Bar

Ma 6.5. Bar ->Podgorica (Hotel Aurel 130 €/2 yö, Podgorica, Montenegro)

Aamulla kävelimme reppuinemme asemalle. Oli melko lämmin sää, joten takkini laitettiin siniseen uimakassiin, joka toimi  varavarastonamme.  Matkalla moikkasimme eilistä ravintolan isäntää iloisesti halaten. Nyt asemalla oli muitakin matkustajia. Junakin tuli ajallaan. Paikkalippuja ei ollut, mutta tilaa löytyi hyvin. Saatiin tyhjästä loosista ikkunapaikat. Matkan aikana loosiin tuli vanha herrasmies, joka oli juttutuulella ja pari nuorta naista. Itse seisoskelin osan tunnin matkasta käytävällä ja yritin kuvata maisemia. Ei ollut helppoa. Alussa mentiin tosi pitkästä tunnelista.




1. Asemalle, Bar
2. Junaa odotellessa, Bar
3. Matkalla Barista Podgoricaan
4. Junan ikkunasta

Hienoja maisemia oli varsinkin Balkanin suurimman järven eli Skutarinjärvi kohdalla matkan puolessa välissä. Järvi on osittain Albanian puolella.  Skutarinjärvi on suosittu varsinkin lintuharrastajien piirissä. Junarata vie Barista Serbian pääkaupunkiin Belgradiin. Se on maisemaltaan Euroopan hienoimpia. Podgoricaa lähestyttäessä alkoi näyttää Limingan niityiltä. Pellot olivat täynnään viiniviljelmiä. Pääkaupunki on rakennettu tasangolle.

Podgorican asemalla saatiin todeta se, mitä oltiin uumoiltukin, että hotellillemme, joka on aseman toisella puolen, ei ole mitään ylikulkua. Aikamoinen kiertäminen olisi siis tiedossa. Me ei yleensä olla matkoilla turvauduttu takseihin, mutta tällä matkalla kyllä kannatti. Hinta oli 1,15 €. Jotenkin en kehdannut maksaa niin pientä maksua, vaan annoin 2 €. Vasta reissumme loppua kohti opin antamaan sen, mitä oli sovittu etukäteen, vaikka se olisikin vain pari euroa. Takseille ei tarvitse antaa tippejä.



1. Juttuseuraa
2. Hulppea hotellihuone, Hotel Aurel Podgoricassa
3. Ravintola, Hotel Aurel, Podgorica

Hotellivirkailija otti meidät ystävällisesti vastaan. Hän sanoi, että saamme samaan hintaan paremman tasoisen huoneen. Hotelli oli neljän tähden hotelli, joten jotain tasokasta oli osattu odottaakin, mutta olihan huone loihakka. Se oli aika ylellinen. Vaalea paksu kokolattiamatto, tosi leveä vuode ja iso parveke. Tyylikäs nahkainen nojatuoli näytti houkuttelevalta istua, mutta siinä, jos missä oli vaikea istua. Parvekkeestakaan ei paljon päästy nauttimaan sateen vuoksi. Näköala oli vastakkaiselle puolen kaupunkia kuin asema. Alue oli sievää omakotialuetta. Taustalla häämötti lumihuippuisia vuoria.



1. Ravintolan terassi
2. Kaupunki tasangolla, Podgorica
3. Uutta asutusta. Podgorica

Kävelimme lähellä olevaan kauppakeskukseen ja ostelimme jotain pientä syötävää ja juotavaahan piti aina olla. Vesijohtovettä ei ollut hyvä juoda. Syömään päätimme mennä oman hotellin ravintolaan, sillä vielä sataa ripotteli eikä huvittanut lähteä kaupungilla. Valinta osoittautui mainioksi. Saatiin aivan ihanasti valmistettua kanaa.

Ti 7.5. Podgorica

Vaihteeksi oli kaunis aurinkoinen päivä. Lähdimme nyt tutustumaan kaupunkiin, jossa ei turisteille mitään kummoista sanota olevan tarjolla. Suurin osa kaupungista tuhoutui toisessa maailmansodassa ja rakennuskanta on uutta. Takseja ei ollut tarjolla, joten käveltiin kaupunkiin. Yritettiin kyllä etsiä aseman ylittävää polkua, muttei löydetty tai sitä ei vain ollut. Minulla jalka antoi merkkejä siitä, ettei kovin pitkälle pötkitä. Seuraavana aamuna meillä oli lähtö Tiranaan. Ajattelimme, että hotellia ei voi varata ennen kuin selvitämme, miten pääsemme sinne. Bussiasema oli heti rautatieaseman vieressä. Saimme ostetuksi liput yhteishintaan 33 €. Bussi lähtisi huomenna klo 10.

Aseman edestä saimme taksin. Nyt tiesin, että ensimmäinen tarjokas pyysi liikaa ja valitsimme toisen halvemman. Halusimme hänen vievän meidät Millenium-sillalle, joka edustaa uudenpaa nähtävyyttä (v. 2005). Vanhalta ajalta on jäljellä osmanien aikainen kellotorni. Käytyämme sillalla pyysimme kuskin jättämään meidät tornin aukiolle. Siellä joimme kahvit pienen vaatimattoman baarin terassilla. Jatkoimme matkaa viereiseen vanhaankaupunkiin, jossa ei ollut paljon katsomista sotien ja maanjäristysten jäljiltä. Muutama pieni moskeija bongattiin ja kyyhkyslakka.  Morača -joen törmä kukki kauniisti unikkoja.





1. Keskustan baari, Podgorica
2. Leppuutusta, Podgorica
3. Kellotorni, Podgorica 4. Vanhakaupunki, Podgorica




1. Millenium-silta, Podgorica 2. Morača-joki, Podgorica 3. Pod Volat, Podgorica 4. Lumihuiput, Podgorica

Menimme päätteeksi syömään puiden katveessa olevaan ravintolaan nimeltä Pod Volat. Tilasin kaalikääryleitä (Sauerbraut Staffed rolls), Jussi kebabia. Vietimme aikaa tässä viihtyisässä ja rauhaisassa ravintolassa pitkään. Taksi vei hotellille.



1. Kaalikääryleitä, ravintola Pod Volat
2. Joen rinteen unikot


Ke 8.5. Podgorica -> Tirana (Hotel 3A 50 €/ 2 yö, Tirana, Albania)

Syötiin aamiainen hotellilla (kuului hintaan). Reput viimeisteltiin ja vietiin avain respaan. Maksettiin Visalla. Virkailijanainen kyseli, olimmeko kaikkeen tyytyväisiä ja kun olimme, niin pyysi meitä antamaan hyvää palautetta nettiin. Tottakai. Jännä huomata, että vaikka me näytettiin ihan resupelleiltä, saimme hotelleissa ja ravintoloissa erikoisen hyvää kohtelua. Turisteja oli vähän ja me oltiin rahanarvoisia asiakkaita. Hän tilasi meille sen euron taksin. Taksin kyljessä todellakin luki 1 €.

Bussimme tuli laiturille, kun kello oli jo lähes 10. Pettymys oli, että se oli minibussi ja siinä oli jo matkustajia. Parhaat paikat oli varattu. Menimme ihan perälle. Oli todella ahdasta, vaikka reput oli pantu auton tavaratilaan. Repusta meni 2 € lisämaksu.  Yritimme matkan aikana kuikkia ikkunasta maisemia. Mentiin alavaa tasaista maastoa. Vuoret näkyivät kaukana.

Rajalla Montenegrosta Albaniaan kului ainakin puoli tuntia. Henkilöautot näkyivät pääsevän nopeasti rajan yli. Passimme kerättiin. Tullimies kävi välillä passien kanssa pitämässä nimenhuudon, muttei antanut passeja. Ne palautettiin vasta Albanian puolella ja silloinkin nippuna kuskille, joka pani passit kiertämään. Oli orpo olo niinkauan kun ei ollut passia.

Tultiin isohkoon kaupunkiin Shkodër. Siinä porukkaa jäi pois ja pääsimme istumaan paremmalle paikalle edemmäs, ja kun tilaa oli istuimme kumpikin omalle  ikkunapaikalle. 20 minuutin pysähdys oli kohta kaupungin jälkeen kahvilan edustalle. Saatiin jaloitella. Tietä huristeli kummallisia pieniä maatalouskoneita. En osaa sanoa, mitä ne olivat enkä ehtinyt kuvaamaan. Tuli tunne, että ollaan tultu takapajulaan. Kävin ostamassa pienen perunalastupussin. En ollut vielä omaksunut uutta valuuttaa leke, jossa 100 lekeä vastaa noin 80 senttiä. Taisin maksaa liikaa.  Meillä ei ollut Albanian valuuttaa, kun sitä ei saanut Oulusta eikä Helsingistäkään. Mutta maassa eurot olivat kovaa valuuttaa ja niillä pystyi maksamaan. Kuitenkin netissä neuvottiin maksamaan mieluummin lekeinä. Oli edullisempaa.  En oikein tiedä, onko se hyvä neuvo, sillä ainahan tulee lisämaksuja, kun nostaa automaatista rahaa.

Jatkettiin matkaa. Kuski kessutteli vähän väliä, näpytteli kännykkää, puhui puhelimeen ja jutteli nuoren tytön kanssa kaiken aikaa. Hän kieppasi Tiranan  lentoaseman kautta ilmeiseti vain viedäkseen tytön sinne. Matkamme viivästyi 20 minuuttia. Tiranan bussiasemalle tultaessa iski pienoinen pakokauhu. Äijiä oli joka puolella eikä niin luotettavan oloisia, kun huusivat. Vasta myöhemmin tajusin, että he saivat busseihin asiakkaita huutamalla pääteaseman nimeä. Monet taksikuskit tietysti myös huutelivat.


1. Matkalla Tiranaan
2. Kadun risteys, Tirana

Painuttiin nopeasti pois ja etsittiin rauhallinen hyvä baari. Kysyin varovasti, voidaanko maksaa euroilla. No, tottakai. Oli ihana rauhoittua kahvin lomassa. Käytettiin kahvilan wifi:ä ja siitä saimme kartan. Majapaikkamme katu lähti ihan kahvilan nurkalta. Katu oli kapea ja elävä. Oli useita pikkuravintoloita. Halpa hotellimme 3A löytyi helposti. Paikkaa piti vanha pariskunta, joista kumpikaan ei osannut sanaakaan englantia. Elekielellä toimittiin. Olisi pitänyt maksaa hotelli käteisellä ja meillähän ei ollut vielä lekejä. Yritettiin kysyä missä olisi lähin automaatti, muttei siitä mitään tullut. Lopulta saatiin huoneen avain, kun Jussi antoi passinsa pantiksi.

Huone oli jyrkkien rappusten päässä toisessa kerroksessa. Se oli tosi vaatimaton, matkamme vaatimattomin, mutta sänky oli hyvä. Kylpyhuonekin oli, tosin suihkujohto irtosi samantien, kun tartuin siihen.

Asetuttiin taloksi. Hoksattiin, että voidaanhaan yrittää maksaa euroilla. Jussi vei kahden yön maksun 50 € rouvalle, joka siitä ilahtuneena luovutti passin takaisin. Sitten lähdimme syömään. Valinta osui viihtyisään italialaiseen ravintolaan lähistöllä. En ymmärrä miksi useimmat ravintolat kaikkialla ovat italialaisia. Syötiin terassilla, minä pastaa ja Jussi jotain makkaroita. Maukasta kyllä oli ja olihan meillä toki kova nälkäkin. Lasku oli 1430 lekeä eli noin  11,40 €.  Siinä oli jopa kaksi olutta. Maksettiin euroilla. Nyt oli totuttava vielä halvempiin hintoihin, mitä Montenegrossa. Mikäs siinä.

Lähdettiin tutustumaan Tiranan keskustaan, jonne pääsi kun kuljettiin katuamme Naim Fraseri parisataa metriä sen päähän. Hotellimme paikka oli hyvä. Tirana on iso kaupunki, lähes miljoona asukasta.  Keskustan reuna  oli hyvä paikka asua. Oli rauhallista, vaikka keskusta oli  lähellä.  Haettiin kartta erään hotellin respasta. Kuljettiin isoja katuja. Risteyksissä oli liikennepoliiseja viheltelemässä pilliin. Ihmiset ylittivät katuja henkensä kaupalla. Suojateita oli harvassa, eikä niillä mitään merkitystä ollutkaan. Autot jyräsivät jalankulkijoiden sekaan. Albaniassa on oltava skarppina liikenteessä.

Käveltiin aivan keskustaan. Kadut olivat leveät, moderneja liikkeitä kadun molemmin puolin. Voisi kuvitella kävelevänsä minkä tahansa Euroopan metropolin kaduilla. Heti kohta löytyi pankkiautomaatti. Sen vieressä seisoi joku vartija, joten turvallista varmaan oli nostaa tästä aparaatista, paitsi että rahaa se ei antanut. Oliko loppunut vai mikä. Pian kadun toiselta puolen löytyi toinen. Se taas ei hyväksynyt kuin Visan ja Jussilla on Mastercard, joten minä Visan omistajan ominaisuudessa nostin meidän ensimmäiset lekemme.

Minun päätavoite oli löytää entisen kommunistijohtajan muistoksi rakennettu Enver Hoxhan pyramidi. Se oli merkitty karttaan. Tuo kulttuurikeskukseksi suunniteltu hökötys on pahoin rappeutunut. Nyt sen ympärillä oli aita. Olikohan nuoriso tehnyt pahojaan. Luimme jotenkin väärin karttaa, kun se oli  niin vaikea löytää. Sen sijaan Hoxhan villa löydettiin helposti.




1. Guesthouse 3A kohta saavutettu
2. Keskustaa, Tirana 3. Bunkkeri, Tirana 4. Hoxhan pyramidi, Tirana




1. Mielenosoitus, Tirana 2. Joskus ihan vaatimattomasti
Guesthouse 3A, Tirana
3. Bunkart2, Tirana 4. "Bussiasemalla"

Kun saavuimme pyramidille, kiinnitti huomiota iso joukko poliiseja sen lähettyvillä. Seisoivat ryhmänä, polttelivat tupakkaa ja rupattelivat vapautuneesti. Kummallinen kokoontuminen. Kohta huomasimme, että tällaisia noin kymmenen poliisin ryhmiä oli lähistön joka kadunkulmassa. Ja löytyihän syykin. Pieni ryhmä mielenosoittajia piti puhetta puistikossa ja lähti siitä marssimaan. Ihan rauhallista oli, mutta jo seuraavana päivänä uutisten mukaan oli heitelty valtiopäivätalon edustalla palopommeja ja seuraavalla viikolla  suuri joukko kansaa marssi kolme tuntia vesisateessa koko kadun leveydeltä. Palopommeista oli muutama poliisi loukkaantut. Syy  mielenosoitukseen oli korruptoitunut hallitus, jonka eroa vaadittiin.

Kun palasimme hotellille, niin isäntä hymyili arvoituksellisesti. Hänellä oli liikuttava pieni pöytälamppu, jota hän esitteli sytytellen ja sammutellen. Hän ojensi sen meille suurena hyvän teon eleenä. Kiittelimme, muttei yöpöydän läheltä löytynyt sille pistoketta. Tarkoitus oli kuitenkin hyvä.

To 9.5. Tirana

Aamiaiselle lskeuduimme alakertaan. Siellä oli meidän lisäksi vain yksi asiakas. Meille oli laitettu seisovalle pöydälle paistettuja  kananmunia, joitain piirakoita yms. Ihan hyvä aamiainen. Kahvi piti pyytää erikseen. Huomioni kiinnittyi tuohon toiseen asiakkaaseen. Hän oli kuin toisesta maailmasta. Vanha herra puku päällä, kravatti kaulassa ja hattu päässä. Hän joi kahviansa ja sen päälle rakia. Tämä toistui seuraavanakin aamuna. Silloin häntä tuli moikkaamaan lähitalosta vanha mies kantaen ruusukuvioista kahvikuppia. Siihen hänelle kaadettiin kahvi ja hän poistui sitä varovasti kantaen kotiinsa kadun toiselle puolen. Tämä vaikutti olevan joka-aamuinen tapa. Tätä näkyä en kyllä Suomessa saa kokea.

Koska oli ajateltu matkustaa seuraavana päivänä rannikolle Durresiin, otettiin sieltä hotellihuone Bookingin kautta niinkuin kaikki muutkin majapaikat. Bussiasemahan ei ollut kaukana, joten lähdimme sinne tarkoituksena selvittää aikataulut ja ostaa liput. Paikka oli yhtä kaoottinen kuin tulopäivänä. Kukaan ei tiennyt mitään, eikä tietystikään ollut mitään paikkaa, josta ostaa lippu. Yksi retkiä kauppaava toimistomies kertoi, että toinen bussiasema on parin kilometrin päässä ja hän voi parilla eurolla huomenna nakata meidät sinne. Kun siinä rakennuksen edessä juteltiin, niin siihen tuli yksi suomea puhuva albanialainen. Hän on töissä Suomessa ja oli vain käymässä Tiranassa. Hän vahvisti, että meidän oli mentävä toiselle bussiasemalle. Virallisesti mitään asemia ei ole.

Normaalisti aikataulut ja paikat on helppo löytää netistä, mutta Albaniassa ei mitään varmaa tietoa saa mistään. Aikataulut voivat olla vanhentuneita tai niitä vain ei ole. Meillä ei ollut repputilan rajallisuuden vuoksi matkakirjoja mukana. Olimme ihan netin varassa. Lähdettiin tsekkaamaan sitä toista bussiasemaa. Käveltiin sinne.
Täälläkään kukaan ei tiennyt mitään Durresiin menevästä bussista. Oli siis vielä joku muu bussiasema nimeltä Dogana. Palattiin hotellille ja päätettiin mennä aamulla sille kolmannelle bussiasemalle ja luottaa, että se olisi oikea paikka. Oli alkanut taas sataa, joten menimme jo tutuksi tulleeseen Joy-kahvilaan suunnittelemaan päivän jatkoa.

Dogana on pitkän linjan bussiasema. Meitä hämäsi se, että Montenegrosta tuleva bussi oli kyllä siellä pysähtynyt, mutta vei meidät kuitenkin kaupungin bussiasemalle. Wikitravelin neuvo kuuluu  "Albaniassa bussiasemaa ei ole, bussin lähtöpaikka voi olla kaukanakin keskustasta eikä sitä ole merkitty. Kysy paikallisilta."

Otettiin taksi Bunkart2:lle. Entinen ydinaseelta suojattu paksuseinäinen bunkkeri on valjastettu museoksi. Albaniassa rakennettiin sen eristyneisyyden aikana miljoona bunkkeria. Nyt niille on keksitty monenmoista uutta käyttöä. Niitä on vielä muutama satatuhatta. Liput maksoivat 1000 lekeä. Laskeuduttiin alas. Siellä oli useita käytäviä, joiden huoneissa oli esineitä ja valokuvia tuolta käsittämättömältä vainoharhaisen diktaattori Hoxhan ajoilta. Itsekin muistan, miten Albania viimeisenä Euroopan kommunistimaana oli kaiken suljetun symboli. Museo oli ahdistava, mutta valaisi hyvin tuota 90-luvulle asti jatkuvaa aikaa.

Seuraavaksi kuljettiin lähellä olevalle Skanderbegin aukiolle. Aukion koko 4 ha on valtava. Se on siististi laatoitettu.  Sen reunalla on 1400-luvun sankarin Skanderbegin ratsastajapatsas, samoin kansallismuseo, ooppera ym. Kommunismin aikana siellä patsastelivat Stalin ja Hoxha. Vuonna 1990 kaadettiin Stalinin patsas ja vuonna 1991 Hoxhan. Silloin pomot pelkäsivät ja painuivat piiloon bunkkeriin. Nyt on vain keskiajan Skanderbegin patsas.  Kansallimuseon oven päällä on iso sosialistinen reliefi. Kävimme sisäaulassa, muttei jaksettu tutustua sen tarkemmin. Huomattiin, että siellä oli oma osasto Äiti Teresalle, joka on syntyjään albanialainen. Tiranan lentokenttäkin on saanut hänestä nimen.

Päätettiin kävellä pikkukatuja pitkin hotellille päin josko löytyisi joku paikallinen pieni ravintola, eikä niitä iänikuisia italialaisia pizzoja ja pastoja tarjoava mestoja. Ja löytyikin tosi hyvä pieni ravintola. Muina asiakkaina näytti syövän poliiseja. Hyvä, kun paikallisetkin syövät täällä. Meitä tuli palvelemaan iso  mies, joka ensin koputti sormuksellaan pöytää ja sanoi olevansa taiteilija. Hänen kanssaan saatiin selvitetyksi, mitä kannatti ja mitä halusimme syödä.  Saatiin maittavaa kotiruokaa, jota meille tarjoili nainen, ei siis tämä taiteilija. Hän kävi kuitenkin välillä kyselemässä, miten maistuu ja silloin kysyin, minkä alan taiteilija hän on, soittajako, kun seinän takana oli jazz-baari.  Maalaustaiteen hän on. Hän antoi meille  esitteen, josta selvisi, että hän oli hyvin arvostettu maalari ja hänellä oli ollut useita näyttelyjä ympäri maailmaa. Seuraava olisi Wahingtonissa. Netistäkin löysin tämän erikoisen miehen Mr. Leonardo Vocin kuvagallerian. Hän kertoi syntyneensä Shkodërissa. Saimme myös käyntikortin. Viinien ja kahvien kanssa annoksemme maksoivat yhteensä 10 €. Olin niin hämmästynyt, etten hoksannut jättää juomarahaa ja vieläkin keljuttaa.



1. Leonardo
2. Vahtikoira, Bunkart2, Tirana
3. 3A:n rouvamme

Hotellin viereisestä konditoriosta ostin 8 pasteijaa, noita kasvistäytteisiä, joita oli tarjolla kaikkialla Albaniassa. Maksoivat yhteensä 80 lekeä. Piti ottaa oikein matematiikan taidot käyttöön, jotta pystyi käsittämään, miten vähän se oli. Yksi piirakka maksoi 8 senttiä.

Pakkasimme reput aamua varten.

Pe 10.5. Tirana -> Durres (Vila One Beach 105 €/3 yö, Durres, Albania)

Aamiaisen jälkeen luovutimme huoneen avaimen rouvalle, joka osoittautui nyt ystävällisemmäksi kuin tulopäivänä, kun meillä ei silloin ollut niitä lekejä.  Otin hänestä kuvan. Suuntasimme taksiasemalle, jonne oli noin 10 minuutin kävely. Oli hirveä ruuhka-aika. Taksi juuttui bussi-taksi-kaistalle, kun edessäpäin seisoi joku bussi rengasrikon vuoksi. Kesti aikaa, jotta päästiin siitä ja vain röyhkeydellä toiselle kaistalle tunkien. Kun sitten pääsimme Dogataan, niin heti meille huudettii Durres. Kuulosti meistä kuin enkelin ääneltä ja huojentuneena seurasimme tätä ystävällistä taivaallista rahastajaa isoon bussiin. Ihana sana Durres! Se sentään on toiseksi suurin kaupunki Albaniassa ja kuuluisa pitkästä 10 kilometrin hiekkarannasta, jota Rivieraksi kutsutaan. Ja se on vain 40 km päässä Tiranasta. Saimme hyvin paikan, vaikka bussi täyttyi. Osa joutui seisomaan käytävällä. Pääsimme matkaan klo 11. Olimme siis saapuneet juuri sopivaan aikaan asemalle. Puolen tunnin matkan aikana rahastettiin. Lippu maksoi 300 lekeä.

Sen verran oltiin Tiranassa katsottu Durresin karttaa, että tiedettiin, missä piti jäädä pois. Oli aurinkoista ja päätettiin kävellä hotellille. Olihan sitä matkaa 1,7 km, mutta samalla saimme jo tutustua ympäristöön ja haistella ilmapiiriä. Hotelli oli neljän tähden mukaisesti hyvä paikka, aivan meren rannalla. Ei tarvinnut kivuta minnekään. Huoneen parveke oli kadulle, mistä hieman kyselimme, josko vaihtaisivat seaside, mutta ne huoneet oli varattu. Oli siis muitakin hotellivieraita. Itse asiassa siellä olisi ollut toisen hotellin työmaa rumentamassa maisemaa. Oltiin tyytyväisiä.

Syömässä kävimme rantaravintolassa Divino Wine Bar. Näytti hienolta, hienommalta kuin me. Meitä palveltiin arvostavasti. Olimme jälleen ainoat asiakkaat. Ihanin täytteisiä pikkuvoileipiä tuotiin alkupalaksi. Tilasin vasikanlihaa, Jussi jälleen kanaa. Viini oli todella hyvää. Yhteensä kaikki maksoi vain 17 €. Paikka oli niin viihtyisä, että aterian jälkeen oleskelimme vielä pitkään sen terassilla baarin puolella. Otimme toiset punaviinit. Meille tuotiin appelsiini- ja omenasiivuja. Siinä oli mukava katsella merta.

Käveltiin rannalla ja minä kävin kahlaamassa. Oli matalaa ja siksi vesi tuntui lämpimältä. Myös kaksi miestä kahlasi meressä miinaharavoiden kanssa. Säikähdin jo, että siellä voisi olla miinoja ja että uskaltaisiko lainkaan uida. Jussi kävi kysymässä ja selvisi, että he vain etsivät metalliesineitä kuten rahoja esimerkiksi. Ei miinoja onneksi.

Huoneessa koirien haukunta häiritsi meidän iltaamme, mutta kun alettiin seuraamaan tilannetta, niin sitä olikin sitten mielenkiintoista seurata. Yksi mustavalkoinen koira oli ottanut reviirikseen risteyksen viheralueen. Välillä kävi muita kulkukoiria moikkaamassa ja siitä sitä meteliä syntyi. Kyllä koira ihan yksinkin osasi pitää meteliä. Aamuisin se heräili makeasti venytellen ja tyynen rauhallisesti käveli kadun yli läheisen kaupan eteen, josta näköjään sai ruokaa. Päivisin se viihdytti itseään pitämällä pienen raivotuokion. Silloin se haukkui ohiajavat autot ja seurasi niiden kyljessä kymmeniäkin metrejä. Jännitettiin sen puolesta, ettei loukkaannu. Miksihän se oli niin ärtsy autoille? Olikohan joku sitä joskus töytäissyt? Päivisin se saattoi makoilla rannallakin varjopaikoissa. Se ei välittänyt tuon taivaallista minusta. Osasin kyllä olla varovainen, kun vastikään jossain päin maailmaa olivat kulkukoirat raadelleet lasta.  Kulkukoiria ei pidä katsoa silmiin. Meillä oli kyllä jäykkäkouristusrokotteet kunnossa. Läheltä näin, että koiran korvassa oli numerolappu. Oliko se jonkun vai oliko se vain muuten rekisteröity kulkukoirana, en tiedä.

Kun koirat lopettivat haukkumisen, kiinnitti huomiota minibaarin häiritsevä ääntely. Laitoin sen pois päältä. Nukuttiin sitten oikein hyvin.

La 11.5. Durres

Aamiaisen jälkeen lähdettiin vielä katsomaan kaupunkia. Pyydettiin respasta tilaamaan meille taksi. Samalla huomasimme, että keltainen taksi seisoi kadun varrella, mutta ei, ei. Hän tilaa meille. Hän alkoi soittaa jonnekin ja siinä näytti olevan kaikenlaista sählinkiä piuhojen kanssa. Taksi tulee 10 minuutin sisällä. Mentiin ulkopuolelle odottamaan. Ei se mikään oikea taksi ollut, vaan selvästi joku virkailijan tuttu. Kysyttiin hintaa, kuten netissä neuvottiin aina etukäteen tekemään. 5 € hän ottaisi. Ei auttanut kuin astua autoon, ettei respanainen loukkaantuisi. Kun sitten oltiin kaupungissa, hän pysäytti sellaiseen paikkaan, etten ehtinyt alkaa laskea lekejä, jolloin hän antoi kaikki takaisin ja komensi meidät ulos. Huomattiin, että heti nurkan takana poliisi puhutteli häntä. Ehkä vain siksi, että siihen ei saanut pysäköidä. Myöhemmin hotellilla annoin respanaiselle sen 5 €, että antaa tälle tutulle kuljettajalle. Jäi vähän ikävä tunne.

Kaupungissa käytiin katsomassa amfiteatterin rauniot, käveltiin muuten vaan ja todettiin, että ns. bussiasemalla ei taaskaan ollut mitään aikatauluja tai lipun myyntiä. Nyt Saranda tuntui yhtä mystiseltä kaupungilta kuin mitä Durres Tiranassa. Syötiin pizzat baarissa, jossa teeveet suolsivat jalkapallo-otteluita. Niitä seurasi nuorten miesten pöytäseurue syvästi eläytyen peliin. Jääkiekostahan Välimeren maissa ei tiedetä mitään, sen olimme kokeneet joitakin vuosia sitten, kun olimme silloinkin olleet matkalla MM-turnausten aikana.

Ajettiin sitten virallisella taksilla hotellille. Istuessani parvekkeellamme huomasin, että meidän kadulla kulki busseja tuon tuostakin ja minnepä ne muualle veisi kuin kaupunkiin. Päätettiin tutustua tilanteeseen ja huomattiin, että ne kulkivat 10 minuutin välein ja aivan lähellä oli pysäkkejä. Paikallisbussit erottaa turistibusseista, kun  niissä on isot ikkunat.

Nyt oli hellepäivä. Siispä varustauduttiin uima-asuin rantaan. Kohdallamme olivat kaikki aurinkotuolit vapaina ja valitsimme siitä. Tuolit ja varjot omisti sillä kohdalla oleva baari, joten maksoimme sille. Myöhemmin eräs viereisen talon rakennusmies tuli kertomaan, että meidän hotellin asiakkaille oli ilmaiset tuolit 30 m päässä. Olisihan respa voinut informoida meitä, mutta mitäpä siitä. Käytiin ottamassa konjakit eli albanialaiset brandyt aurinkotuolien omistamassa baarissa. Mukavan tuntuinen tarjoilija niinkuin yleensäkin albanialaiset olivat.

Käytiin vuorotellen uimassa. Oli käveltävä melko kauas, ennenkuin vesi ylsi edes vyötärölle. Sen jälkeen seurattiin rantaelämää. Vain harvat uivat. Ihmiset kävelivät rantaa pitkin. Olivat ilmeisesti albanialaisia ja luinkin, että Durres on nimenomaan albanialaisten loman viettopaikka. Meidän koirammekin tuli katselemaan, kun talutettiin pikkukoiria. Mietin, kummallahan on parempi elämä, hellityllä remmin päässä kulkevalla pikkukoiralla vai vapaalla kulkukoiralla. Päättelin, että jälkimmäisellä.  Vieressä maalattiin polkuveneitä kesää varten. Kalastajia tuli maihin ja hotellilta käytiin ostamassa tuoretta merenelävää. Myyntikojuja huristeli vaikka minkälaista pitkin vesirajaa. Monet olivat moottoroituja, olihan ranta pitkä. Niitä kulki jo eilenkin, jolloin rannalla ei ollut ketään. Yksi kärry pysyi paikallaan. Kävin hakemassa siitä meille juotavaa. Nainen istui kojun vieressä sukkaa kutoen. Ilmeisesti kauppa ei ollut käynyt vilkkaana, sillä hän melkein hätkähti, kun pyysin vettä. Ilahtui silminnähden.




1. Rantabaari, Durres
2. Tilaisikohan albanialaista brandya.
3. Divino Wine Bar, Durres 4. Hotellimme aamiaishuone, Durres

Istuttiin  illalla lähibaarissa. Kansaa oli paljon, olihan lauantai. Muunmaalaisilta ei kyllä kukaan muu näyttänyt. Albaniaan on vasta alettu tehdä valmismatkoja, eikä sitä vielä ole pilattu turisteilla. On selvää, että kauniit rannat ja halpa hintataso tulee houkuttelemaan kansaa lähiaikoina kovastikin.

Siivooja oli laittanut minibaarin päälle, mutta sammutin sen taas.

Su 12.5. Durres

Sateli. Teimme uuden käynnin Durresin kaupungissa, nyt bussilla. Lippu maksoi vaivaiset 30 lekeä. Bussi oli tupasen täynnä ja koko ajan tuli lisää. Istumaan ei päässyt. Saimme selville, missä on tuon ilmeisesti ainoan bussiasemaa markeeraavan lähin pysäkki. Ihan näkyi olevan kadun toisella puolen. Piti vain toivoa, että Sarandan bussi lähtisi siitä, kun ei muutakaan tietoa ollut ja kun netissä oli aikataulukin.  Jäätiin kuitenkin pois vasta seuraavalla pysäkillä. Tultiin saman tien takaisin ja taas bussi oli täysi.



1. Divino Wine Bar, Durres 2. Tilaa rannalla,  Durres 3. Amfiteatteri, Durres

Menimme syömään samaan ravintolaan Divino Wine Bar kuin ensimmäisenä päivänä. Nytkin saatiin hyvää ruokaa. Meille tuotiin paljon ylimääräisiä lisukkeita. 

Menimme hotellilla aikaisin nukkumaan, kun oli lähes 300 km matka huomenissa edessä. Nukuin levottomasti, kun oli epävarma olo Sarandaan menevästä bussista. Hotellikin oli illalla jo varattu sinne. Kun sitten pääsin unenpäästä kiinni, kuului kamala rysäys. Selvisi, miksi minibaari oli pitänyt meteliä. Iso jäämöykky irtosi ja vettä valui lattialle. Kukaan ei ollut näköjään sitä pitkiin aikoihin sulattanut.  En ollut huomannut jäätä, kun katkaisin virran. Nyt alkoi kesken yön kova siivoaminen, että saatiin lattia kuivaksi. Se oli parkettia, mutta ei onneksi saatu vahinkoa aikaan.

Ma 13.5. Durres ->Saranda (Hotel Royal Saranda 180 €/ 4 yö, Saranda, Albania)

Netistä katsomamme erään aikataulun mukaan bussi Durresista Sarandaan lähtisi aamulla sekä 9:05 että 10:05. Epäiltiin kyllä aikataulun paikkansapitävyyttä. Lähdimme hyvissä ajoin jo 8:30 bussilla ns. bussiasemalle.  Paikalla oli sama kaaos. Kukaan ei tiennyt mitään tai joku tiesi jotain ja toinen toista. Meille ehdotettiin Tiranaan palaamista. Oli ikävä haikailla asemalla, kun kukaan ei osannut auttaa, kielikin oli esteenä. Aika kului, eikä yhtään netistä otettujen aikataulujen mukaista Sarandaan menevää bussia näkynyt. Yksi taksikuski oli jo moneen kertaan luvannut viedä meitä sinne ja tänne. Lopuksi hän ehdotti, että vie meidät taksilla Sarandaan asti 80 eurolla. Pyysin häntä kirjoittamaan sen lapulle todisteena, ettei perillä pyydä enempää. Hinta tuntui ihan hyvältä 275 km ja 4 tunnin matkasta. Hinta oli kuskille ilmeisen mieluinen, koska hän moneen kertaan pyysi meitä vahvistamaan Saranda Ok? Saranda OK.

Alkoi sataa kamalasti ja alkumatkan jännitin vesiliirtoa. Kuski ajoi aika lujaa, pyyhkimet eivät meinanneet riittää vesimäärään. Onneksi tie oli hyvä, suora ja tasainen. Alku ihan moottoritietä. Väliin pysähdyttiin bensa-asemalle, josta hän sai lisää naftaa. Sanoi maksavan euron litra. Aloin laskeskella, paljonko matkan polttoaine maksaisi. Mikäli autolla menisi 6 litraa satasella, niin matka maksasi kuskille 33 €. Jäisi siis ansioksi 47 €. Ei mikään huono ansio näin turistiajan ulkopuolella maassa jossa keskipalkka on muutaman satasen. Kolme ratsiaa oli matkallamme, mutta meitä ei pysäytetty. En ollut varma, oliko tämä pimeä taksi vai ei. Katolla ei ollut mitään taksiin viittaavaa. Albaniassa on iso korruptio. Siellä pyydetään antamaan ilmi, jos huomaa jotain siihen viittaavaa. Me oltiin ihan tyytyväisiä tähän kuskiin ja autoon, eikä varmasti valitettaisi kenellekään.

Kuski oli todella hyvä ajaja ja olin turhaan pelännyt. Hän tiesi tarkalleen, mistä kääntyä ja jotain juttuakin saimme aikaan. Kun sade loppupuolella lakkasi ja maisemat paranivat, hän nimesi erään hyvin korkean vuoren Boraksi. Loppu mentiin siksakkia ylös ja siksakkia alas. Oli kaunista kuin Norjassa, mutta vehreämpää. 

Sarandaan päästyä pyydettiin kuskia jätttämään meidät keskustaan. Paikka olikin aivan uuden hotellimme lähellä. Mutta ensin oli saatava ruokaa ja huokaistava helpotuksesta, kun kerran päästiin Sarandaan. Pakkohan tänne oli päästä, kun meillä oli paluulentoliput Korfulta, jonne pääsee Sarandasta.

Olin saanut ihanaa musakaa Tivatissa. Tilasin sitä nytkin, mutta se oli kylmää päältä. Jussilla oli ihan OK. Pyysin lämmittämään, mutta ei se maku siitä sen kummemmaksi muuttunut. Nälän se kyllä tyydytti. Ei muuta, kuin sateenvarjot auki ja etsimään hotelliamme. Helposti löytyi. Erittäin iloinen ja ystävällinen rouva oli aulassa vastassa. Hän näytti meille varaamamme huoneen, joka oli ihan hyvä, mutta hän antoi meidän valita viereisen huoneen välillä. Siinä oli isompi parveke ja se avautui suoraan merelle. Toisessa vain pieni nurkka oli merelle. Tämä näköalahuone maksoi kympin enempi ja tottakai me otettiin se. Harvoin on huone niin hienolla näköalalla kuin tämä. Eihän se nytkään maksanut kuin 45 €/yö. Huoneessa oli paitsi iso parvekeikkuna toinenkin iso ikkuna ja vielä pieni nurkkaikkuna. Oltiin kuin isossa laivahytissä.

Uimaranta näkyi liki alapuolella. Kävelykatu alapuolella oli rauhaisa. Joitakin ehkä jopa turisteja käveli siinä. Kaupunki levittäytyi molemmin puolin ja lauttarannan liikennettä pystyi vaivatta seuraamaan parvekkeelta. Ennusteet lupasivat sateiden väistyvän. Vaikka oli sadellut monena  päivänä itse asiassa koko Balkan oli sadealuetta, niin oli sen verran lämmintä, ettei haitannut. Helteellä ei oltaisi jaksettukaan kulkea kaupungeissa.

Illalla seurattiin teeveestä lähetystä, joka näytti Tiranan suurta mielenosoitusta. Kolme tuntia kansa marssi vesisateessa.

Ti 14.5. Butrint

Oli aurinkoinen päivä. Ennen aamiaista kävimme aamu-uinnilla. Uimapuku päälle, tossut jalkaan ja iso huivi ympärille. Pääsimme mukavasti rantakadulle ja siitä rantaan. Vesi vaikutti kylmemmältä mitä Durresissa, mutta nyt olikin syvempää. Tätä Adrianmeren osaa sanotaan Joonianmereksi. Muita uimareita ei tietenkään ollut. Aamiainen oli katettu kattotasanteelle. Sisätiloissakin olisi voinut olla. Rouva toi Jussille cappuccinon, mutta minä sain kahvin itse. Oli hyvä aamiainen. Taas niitä ehkä pinaatilla täytettyjä pasteijoita. Mansikoitakin oli.




1. Uimarantamme, Saranda
2. Kattoterassilla, Hotel Royal Saranda 3. Parvekenäkymä, Saranda

Istuskeltiin parvekkeellamme  - minä ratkoen sudokuja ja Jussi surffasi netissä. Minulla ei ollut enää kirjoja. Kaksi olin lukenut ja jättänyt välille. Ristisanatkin oli kaikki ratkottu. Samalla ihailimme maisemaa ja seurasimme elämää alapuolellamme. Aina jotain mielenkiintoista oli nähtävissä. Laituri näytti olevan suosittu valokuvauspaikka. Siinä oikein poseerattiin mitä kummallisimmissa asennoissa ja otettiin selfietä.

Lähdimme varmistamaan laivaliput Korfulle. Menimme suoraan terminaaliin tai oikeastaan meidät "kaapattiin" sinne. Poika vei meidät toimistoon ja siitä sitten valitsimme liput. Ajattelimme, että laiva olisi mukavampi kuin kantosiipialus, josta ei pääse kannelle. Kovin epäselvästi meitä informoitiin. Ostettin sitten liput  kymmeneltä aamulla lähtevään laivaan. Ne olisivat maksaneet yhteensä  36 €, mutta meillä ei enää ollut euroja niin paljon, joten maksoimme lekeinä. Kortti ei käynyt. Annoimme 5000 lekeä, josta emme saanut vastarahaa, kun ei kuulema ole lekejä, eivätkä he pysty vaihtamaan rahaa. Vähän kummalliseksi se meni, mutta 4 € tappio ei pahemmin kirvellyt.

Kun tulimme toista kautta pois, nähtiin useita toimistoja, jotka myivät toisen laivayhtiön lippuja. Olimmekohan olleet liian hätäisiä, se saataisiin nähdä.




1. Aamiaisella, Saranda 2. Tilapäinen basaari
3. Butrintin bussia odotellessa
4. Pysäkkiä vastapäätä
synagogan rauniot

Koska oli hyvä päivä, lähdimme paikallisbussilla Butrintiin. Se on koko Balkanin merkittävimpiä arkeologisia alueita. Roomalaiset valloittivat kaupungin ennen ajanlaskua. Myöhemmin venetsialaiset rakensivat sinne omia palatsejaan. Bussimatka 17 km kesti 40 minuuttia. Lippu maksoi 100 lekeä (80 senttiä). Bussipysäkki lähinnä meitä on synagogan raunioita vastapäätä.

Sisäänpääsy alueelle maksoi 7 €. Aloin kuvata isoja komeita puita, vaikka heti portin edustalla oli venetsialainen torni keskiajalta. En arvannut vielä, miten hienoja kohteita oli edessä. Iso teatteri oli hyvin säilynyt. Paikalla oli tanskalainen turistiryhmä. Koko kierroksen ajan kuljimme tavallaan heidän jäljillään, mutta odotimme aina heidän häipyvän, jotta saimme kuvata rauhassa. Mitään muuta tungosta ei ollutkaan, mutta varmaan on kesällä. Nyt oli todella kuuma päivä ja harmittelin vaatetustani, mutta matkalla on tyydyttävä siihen, mitä on ja tehtävä niinkuin Jussi, että säätelee oman kehon lämpötilaa. Pappaliivi on tarpeellinen, kun siinä on vetoketjullisia taskuja. Käsilaukku ei ole turvallinen.

Alue on eräänlainen Joonianmeren saari, vaikka se onkin mantereessa kiinni. Oli paljon puita ja niitä raunioita. Lopussa oli nousua leijonaportin kautta venetsialaiselle linnalle.  Linnan vieressä oli museo ja kahvila, jonka tarvetta olikin. Oli ihanaa sammuttaa jano oluella.




1. Butrint, muinainen kaupunki
2. Teatteri, Butrint 3. Levähdystauko, Butrint
4. Butrint




1. Joonianmeri ympäröi Butrintia 2. Leijonaportti, Butrint 3. Kyllä kestää, Butrint 4. Kaunotar, Butrint

Päätttelimme, että bussi Sarandaan lähtee siitä paikasta, jossa jäimme pois eli portin edessä olevalta aukiolta. Istuimme odottamaan. Nyt alkoi purkautua useista turistibusseista porukkaa. Onneksi olimme saaneet tutustua raunioihin rauhassa. Ruotsalainen nainen tuli kysymään, milloin paikallisbussi tulee. Jussilla oli netistä aikataulu ja sanoimme, että 10 minuutin kuluttua. Kyllä se tuli, mutta vasta 30 minuutin päästä. Aikatauluihin ei kannata luottaa.

Sarandassa söimme rannan isossa ravintolassa Limani.

Ke 15.5.  Saranda

Nyt oli oikein kunnon rantapäivä. Uitiin aamulla ja uitiin päivällä. Nyt oli muitakin uimareita.

Ihmeteltiin, kun rantakadulle alkoi ilmestyä kojuja. Mitään myyntikojuja ei oltukaan koko matkalla vielä nähty. Pikkuhiljaa katu muuttui basaariksi ja syykin selvisi. Mereltä ilmestyi iso risteilyalus. Sieltä kansaa sitten  ryhmissä kuskattiin monella pikkupaatilla rannalle eli juuri tuolle basaarikadulle parvekkeemme alle. Sitä he kävelivät edestakaisin, tekivät jonkun verran kauppaakin ja ottivat kuvia. Ja lähtivät parin tunnin päästä pois. Eivät oikeastaan nähneet mitään Sarandaa. Noita basaaritavaroita on kaikkialla turistipaikoissa, eivätkä ne mitään kansallista tavaraa ole. Laiva lähti ja basaari purettiin.

Istuttiin laiturin penkillä ja seurattiin elämää. Äiti pienen juuri kävelemään oppineen poikansa kanssa istui meitä vastapäätä. Lapsi ei suostunut syömään vaan ihmetteli meitä. Viimein hän sai Jussista kaverin, jolle nauraa ja huiskuttaa. Kalastajia tuli laiturin päähän saaliineen. Äiti kävi ostamassa kalaa ja joku muukin. Koululaisia tuli iso joukko rannalle kisuamaan läheisestä koulusta. Muutama pojista oli hyviä uimaan. He viihtyivät pitkään vedessä, joka nyt päivällä oli aika lämmintä. Myöhemmin paikalle tuli itämaiselta näyttävä pariskunta, joka alkoi onkia laiturin päästä. Nainen heitti pelkkää siimaa. Ei nähty heidän saavan mitään, mutta liian kauan he kyllä olivat suojaamattomana auringossa. Nainen näytti reittänsä, joka oli mennyt aivan tulipunaiseksi. Päivittelin. Silti he jatkoivat ja kalastivat vielä sittenkin, kun me jo kahviteltiin omalla parvekkeella. Sieltä näimme, miten yksi mies kaivoi hiekkaan kuopan, pystytti aurinkovarjon ja istui kuoppaan. Välillä hän haki ämpärillä vettä merestä ja kaatoi sen jaloilleen. Ei näyttänyt ihan täysjärkiseltä hommalta. Sama toistui seuraavana päivänä.

Ruokapaikan etsimisessä epäonnistuttiin. Ei ollut paljon asiakkaita, mutten ymmärrä, miksi istahdimme juuri saksalaisen lapsiperheen viereiseeen pöytään. Lapset käyttäytyivät kyllä hyvin, mutta äänekkäitä olivat. Toisessa päässä oli joukko suomalaisa lapsia ohjaajiensa kanssa. Mikä lie ryhmä. Ohjaajalla oli pieni parkuva vauva. No, syötiin ja lähdettiin. Söin kalakeittoa. Mistään tunnelmallisesta illallisesta ei ollut tietoakaan.

To 16.5.  Saranda

Aamu-uinta ja sitten oleskelua huoneessa ja parvekkeella. Kaikkialla sekä Montenegrossa että Albaniassa oli nopeat wifi-yhteydet. Seurattiin laivojen lähtöä. Se laiva, jonka nimi oli lipussamme, ei ollut liikahtanutkaan, vaikka aikataulujen mukaan piti.  Eikä se lähtenyt yhdeksältä, ei lähtenyt kymmeneltä. Alkoi epäilyttää, lähteekö huomennakaan tai onko liian vähän matkustajia. Ei muuta kuin kysymään toimistolta. Kerroimme, ettei laivamme liiku. Nainen väitti, että kyllä oli tänäkin aamuna  lähtenyt. Heillä oli toinenkin laiva, joka oli kantosiipialus. Lipussamme ei ollut sen nimeä vaan juuri sen liikkumattoman. Nainen ruksasi lipusta nimen ja kirjoitti toisen nimen sekä toisen ajan  yhdeksäksi. Sen niminen laiva oli  kantosiipialus. Ei koskaan selvinnyt, miksi meille oli myyty lippu, jossa oli  oli väärä laivan nimi. Jotain hän puhui high seasonista.

Koska meidän aamiainen tarjoiltiin vasta kahdeksalta ja laivarannassa piti tullimuodollisuuksien vuoksi olla puoli tuntia ennen, olisi ollut vähän kiire aamulla. Kerroin rouvalle, että lähdemme klo 9 laivalla. Hän heti hoksasi tarjota, että voisi laittaa aamiaisen jo puoli kahdeksaksi. Hieno homma.

Pariskunta, joka piti hotellia ja jossa nyt oli vain me ja yksi nuoripari, jutteli meidän kanssa usein. Molemmat osasivat hyvin englantia. Kun kehuin hotellia ja kerroin, että voisimme tulla toistekin, hän sanoi parhaan ajan olevan lokakuun. Silloin on vielä lämmintä, ei ole paljon turisteja ja on tavallista halvempaa.  Pitääpä laittaa korvan taa. Viikko Sarandassa ja viikko Korfulla voisi olla hyvä idea.

Pakkailtiin tavarat reppuun. Minä, joka pidän huolen kirjanpidosta, avaimista ja muistiinpanoista, laskeskelin, että jos ei törsätä illallisella, niin ei tarvitse nostaa lekejä. Laitoin jo erilleen siivoojalle tipin. Käytiin ostamassa hieman purtavaa ja juomista ja sitten menimme pizzeriaan. Otettiin säästösyistä yhteinen pizza. Se olikin niin valtavan kokoinen, ettei sitä yksin olisi jaksanutkaan syödä. Olin kaiken jälkeen ylpeä, että olin osannut mitoittaa rahat oikein. Lekejä ei jäänyt yhtään. No Korfulla niitä sitten putkahteli taskuista kolikkoina ja seteleinä yhteensä 1600 lekeä. Se siitä minun taitavuudesta taloudenpidossa. Olisin voinut antaa enempi tippiä, harmi. Säästetäänpä sitten leket seuraavaa matkaa varten, niin on heti pikkurahaa. Pitää vain muistaa, että euroillakin voi maksaa.

Pe 17.5.  Saranda -> Korfu (Old Town Studio 187 / 3 yö, Korfu, Kreikka)

Aamu oli aurinkoinen ja niin oli koko päiväkin. Sovitun mukaan meille oli katettu kattoterassipöytä ja kaikki oli valmiina. Rouva kiikutti tavan mukaan Jussille erikseen cappuccinon.  Lauttaterminaalissa olimme puoli 9, kuten oli vaatimus. Tullimuodollisuus oli vain passin näyttö ja reppu pantiin tarkastushihnalle. Oltiin ihan turhan aikaisin paikalla. Päästiin laiturille. Vähän ennen yhdeksää lähti  kantosiipialus, mutta se ei ollut vielä meidän. Omaa saimme odottaa. Se tuli klo 9. Purkautuminen kesti kauan, sillä monet kreikkalaiset tulivat viikonlopun viettoon halvempaan Sarandaan. Meitä laivaan menijöitä oli kourallinen. Matka kesti aikataulun mukaisesti sen puoli tuntia.

Korfulla oli bussipysäkki helposti nähtävissä. Tiesimme, että meidän kannatti mennä numeroon 15, joka veisi Sarokon bussiasemalle ja siitä meidän olisi helppo suunnistaa varaamaamme paikkaan. Paikalla oli bussi numero 14. Sen innokas rahastajanainen halusi välttämättä auttaa meitä ja hyvä olikin. Vähän matkan päässä oli bussi 2A, mutta se oli kuulema tarvisemamme. Kun meinattiin mennä vain ohi sitä 15:a odottamaan, niin kuski tööttäili ja me kiltisti astuttiin sisään. Kyllä se  vei meidät Sarokoon ja kun astuttiin ulos, niin nähtiin, että bussin kyltti muuttui 15:ksi ja lisäksi siinä luki lentokenttä. Nyt tiedettiin sekin, miten päästä lentokentälle.  Oli vielä aikaa tapettavana, ennenkuin saisimme huoneen. Aseman kohdalta lähti leveä kävelykatu, jossa oli mukavan näköisiä kahvilapöytiä ulkona. Oli melko täyttä ja ihmisiä oli paljon. Kun oli totuttu jo, ettei paljon muita ole, niin nyt oli.

Yhdessä pöydässä oli tilaa. Kysyttiin siinä istuvalta keski-ikäiseltä pariskunnalta, saadanko istua ja kun he hyväksyivät meidät, niin olipa ihana ottaa reppu selästä ja asettua puiden varjostamaan pöytään. Mies kysyi, mistä olemme. Keskustelu kääntyi pian Kreikan taloustilanteeseen, muttei onneksi meitä syytellen. Kun kerroimme, missä olimme tällä matkalla käyneet, he valittivat, ettei heillä ole varaa matkustaa. En sanonut, mutta ajattelin, että puolen tunnin matkan päässä on todella halpa maa. Nainen oli turistialalla ja oli tienannut ennen yli 2000 euroa ja nyt vain 900. Päivittelivät isoja veroja. Ei viitsitty alkaa väitellä, että onhan ne isot meilläkin ja me on ne aina maksettukin.




1. Kotikatu Foka, Korfu
2. Ravintolakatu, Korfu 3. Kotikadun portti, Korfu 4. Vanhakaupunki, Korfu

Meillä oli siitä melko suora reitti asunnollemme. Pieni Foka-katu oli erillinen syrjässä oleva kuja aivan vanhankaupungin kupeessa. Kaksi rouvaa odotti meitä sisäänkäynnin luona. Talo oli kuten vanhat talot yleensä kapea. Alakerrassa oli yksi saman firman huone, jyrkkien portainen päässä meidän ja sitten näytti olevan vielä yksi ovi kolmanteen kerrokseen. Rouva selitti kaiken, mitä meidän tuli tietää. Oli kansio, jossa oli oli kaikenlaista infoa. Kysyin karttaa ja kohta toinen rouvista kipaisi sen meille hakemassa. Pullapitko odotti meitä pöydällä ja kaksi isoa vesipulloa. Selvisi, että apartement tai studioke se oli, oli harvinaisen hyvin varustettu. Kun ikkunat suljettiin, tuli ilmastointi päälle. Kapselikeittimeen oli kahvikapseleita, oli hyvä ruoantekovälineistö.  Mutta mehän ei tehty muuta kuin kerran keitettiin kananmunia. Kahvia vain ja teetä.

Asetuttiin taloksi ja lähdettiin kaupungille. Olikin lämmin sää. Sateet olivat ilmeisesti kaikonneet. Heti kujalta isommalle kadulle tultua alkoi suuri puutarha Spianada Gardens ja sen perään Spianada Square. Näiden yhtymäkohdasta pääsi vanhalle linnoitukselle. Olimme jo satamassa havainneet, että kaupungissa oli muhkeat muurit. Nämä olivat vanhempia. Kuvasimme muureja monesta kulmasta. Kävelimme palatsin läpi. Palatsissa oli aasialaisen taiteen museo. Kaiteen yli havaitsimme, että alhaalla oli uimaranta Faliraki. Netin mukaan se oli ainoa kaupungissa. Näytti hyvältä ja päätimme huomenna tulla sinne suoraan.




1. Vanha linnoitus, Korfu 2. Alhaalla Faliraki, Korfu 3. Vanhakaupunki, Korfu 4. Kapeita katuja, Korfu

Palattiin aukiolle. Koko reunus oli laatoitettu kävelykaduksi ja ravintoloita oli vieri vieressä. Jokaisella oli pöydät sekä pylväshallissa että sitten puistossa. Valitsimme ensimmäisen ravintolan. Syötiin mielenkiintoisesti kauhaan asetellut lihavartaat. Oli kyllä hyvää. Matkalla tuli syödyksi paljon liharuokia, mutta kun käytiin ulkona syömässä vain kerran päivässä, niin sen oli oltava energistä. Hinnat eivät olleet nytkään pahat, vaikkakin kaikki oli kalliimpaa mitä Balkanilla. Viineineen vartaat maksoivat yhteensä 22€.

Lähdettiin katsomaan muitakin katuja. Oli paljon basaareja ja turisteja. Ei jaksettu katsella rihkamaa. Menimme syvemmälle kaupunkiin ja löysimme pieniä sivukatuja. Istahdimme yhden ravintolan edustalle ja tilasimme rakit. Sisältä kuului upeaa oopperan tapaista musiikkia. Minusta tuollaiset ravintolat, joissa on muutama tuoli kadulla, ovat romanttisia. Pienet ravintolat ovat mukavampia kuin isot.

Palattiin kaupan kautta asunnolle. Pikku kauppa oli juuri Foka-kadun kulmassa. Lepäiltiin kodikkaassa huoneessa. Jussi ilmaisi nauttivansa, kun on niin hiljaista. Samantien alkoi kuulua kamala ryske yläkerrasta. Kello oli seitsemän illalla. Siirteliköhän joku sänkyä. Kun pauke siitä vain paheni ja selvästi hakattiin jotain, nousin yläkertaan tutkimaan asiaa. Siellä oli ovi auki ja selvästi huone oli alkutekijöissä. Kysyin naiselta, että mitä tekevät. Hyvin ylimielisesti hän vastasi Work!. Yritin selittää, että asumme alapuolella ja se häiritsee meitä. Kyselin myös kuinka kauan aikovat jatkaa. Eivät osanneet sanoa. Tulin alas ja Jussi meni sinne vihaisena. MItä lie sanonut, mutta kohta nuori mies koputti oveemme ja selitti jotain, josta en kyllä saanut selvää. Ilmaisin vieläkin suuttumukseni.  Mitä nyt tehtäisiin. Huonetta markkinoitiin rauhallisena ja jopa lapsia ei suvaittu. Päätettiin laittaa sähköpostia rouvalle. Sieltä vastattiinkin pian, että he eivät tiedä remontista mitään, mutta että meille on toinen huone lähistöllä - isompi kuin tämä. Me pidimme nykyisestä ja sovittiin, että hän tulee huomenna käymään, koska nyt ryske oli loppunut ja jos se alkaisi taas, niin heti pääsisimme toiseen asuntoon. Ryske tosiaankin loppui kahdeksalta. En tiedä miksi. Oli kyllä viikonloppu edessä, joten jospa pitivät taukoa. Niin kai pitivätkin, eikä me vaihdettu huonetta.  Ihana rauha oli laskeutunut.

La 18.5. Korfu

Rouva tuli käymään. Kerroimme, että oli ollut hiljaista, eikä me vaihdeta huonetta. Hän sanoi, että ilman muuta saamme toisen heti, jos jotain alkaa kuulua. Oli niin mukavan tuntuinen nainen, että päätimme, ettemme ainakaan palautteessa mainitse välikohtauksesta mitään. Eihän sitä ryskettä ollut kestänyt kuin tunnin. Sanoimmekin, että asunto on meille perfect.

Lähdimme Falirakin uimarantaan. Ranta oli baarin hallussa. Kun istahdimme rantatuoliin, tarjoilija toi meille vesilasit ja kysyi, halusimmeko tilata jotain. Aurinkotuolit olivat ilmaiset. Tilattiin viinit. Olipa ihana paikka. Vesi näytti kirkkaalta. Kahta puolta meni rappuset veteen. Oli vähän muita ihmisiä, mutta oli kuitenkin. Kukaan muu ei uinut. Me käytiin taas vuorotellen uimassa. Jussi snorkkeloi ja oli nähnyt kalojakin. Päivä kului mukavasti näin uimarannalla.




1. Faliraki, Korfu 2. Faliraki, Korfu 3. Portaat veteen, Faliraki
4. Snorklausta, Faliraki

Syömään mentiin samalle ravintolakadulle mitä eilen. Olin lukenut jonkun matkakertomuksen, jossa kehuttiin sen kreikkalaista ravintolaa. Valitsimme sen. Söimme nyt pylväshallin puolella. Otin haudutettua artisokkaa ja Jussi musakaa. Maistoin sitä ja se oli juuri niin hyvää kuin musaka vain voi olla.




1. Jussin hyvä musaka-annos
2. Kreikkalainen ravintola, Korfu 3. Vanhakaupunki, Korfu 4. Kotiinlähtö, Korfu

Su 19.5. Korfu

Nyt oli puolipilvistä, mutta lämmintä. Menimme taas samaan rantaan uimaan ja vietimme siellä puoli päivää. Rannalta suuntasimme kulkumme nyt eri kaduille kuin aiemmin varoen turistikatuja. Löydettiin mukavia kapeita katuja. Pyykit oli ripusettu kadun yli menevälle narulle, vain muutama ihminen jossain, jossain pieni kirkko. Mutta veihän kadut meidät kuitenkin turistikadulle. Meillä oli nälkä ja ajattelimme mennä johonkin rauhalliseen ravintolaan. Kun katsoimme ohimennen menulistaa, eräässä paikassa, niin eiköhän siihen pölähtänyt tosi innokas sisäänheittäjä. Ennnenkuin huomattiin, olimme tilanneet musakat, salaatin ja viinit. Ei auttanut kuin istahtaa. Alkoi jo harmittaa, mutta vielä enemmän harmitti, kun ruoka oli huonoa, viini selvästi vedellä jatkettua ja paikkakaan ei ollut yhtään sellainen kuin oli suunniteltu. Mietimme, miten on mahdollista, että niin paljon matkustaneina menemme halpaan. Syötyämme emme halunneet jäädä yhtään enemmäksi ajaksi ravintolaan. Jouduimme pyytämään laskua ainakin kolme kertaa ja sittenkin se viipyi. Oli kai tärkeää pitää asiakkaat pöydässä, jotta ohikulkijat näkisivät, että paikka on hyvä, kun muutkin siellä syövät. Lasku oli matkamme suurin, jollei ota Suomen lentokenttäateriaa lukuun. Peräti 32 €uroa. Valitin, että ruoka oli huonoa ja että tuota viiniä ei voi viiniksi sanoa. Maksettavahan oli, mutta tippiä ei herunut.

Menimme keittämään asunnolle hyvät kahvit ja kyllähän se mielikin siitä parani. Vietettiin loppupäivä asunnolla. Pakattiin reput aamuksi.

Ma 20.5. Korfu  -> Helsinki - Oulu

Olimme sitä mieltä, että Korfulle kannattaa tulla toistekin ja pitemmäksi ajaksi, jolloin voisi katsella saaren muitakin rantoja. Vihreä bussi kuulema vie eri puolille saarta. Nythän Korfu ei ollut matkamme mielenkiinnon kohde kuten ei Helsinkikään. Ne valikoituivat lentojen mukaan.

Meillä ei ollut mitään kauheaa kiirettä aamulla, kun lento lähti vasta 11:05. Finnair oli ilmoittanut meille entistä 20 minuuttia myöhemmän lähtöajan, mikä oli ihan hyvä. Kävelimme bussiasemalle. Siellä oli jopa lippujen myyntikoju. Ostettiin kaksi lippua lentokentälle. Lippu maksoi vain 1,20 €, mutta eihän matkakaan ole kuin 3 km. Taisi olla niin, että lipun sai halvemmalla ostamalla sen etukäteen, koska lauttarannasta vajaan parin kilometrin matka tällä samalla bussilla oli lippuhinnaltaan 1,70 €.  Istahdimme katoksen alle odottelemaan bussia numero 15. Se tulikin heti kohta. Matkan aikana huomattiin, että puolessa välissä matkaa oli vihreän bussin asema. Hyvä tietää näitä asioita, sillä todennäköistä on, että palaamme tänne ja käymme uudelleen Sarandassa.

Lentokentällä oli valtavat jonot turvatarkastukseen. Onneksi sujui hyvin, sillä henkilökunta ohjasi jonoja. Terminaalin puolella portteja oli vain kolme, joten oli ihan sama missä istuimme. Kävin ostamassa jotain juotavaa ja suklaata. Aika meni ihan mukavasti niinkuin se aina menee odotusauloissa, kun ei ole malttamaton. Koneessa meille sattui paikat lapsiperheen eteen. Heillä oli kaksi pientä lasta, jotka tietysti itkivät koko ajan. Minua säälittää lapset, jotka eivät selvästikään nauti matkustamisesta ja vähän vähemmän säälittää vanhemmat, jotka eivät voi tietenkään asialle mitään. Minulla oli korvatulpat, mutta ei niistä ollut tarpeeksi apua. Huomasin, että koneessa oli paljon tyhjiä paikkoja. Paljon edempänä istui vain yksi nainen ja kävin kysymässä, saisimmeko tulla istumaan viereen. Hän lupasi ja niin siirryimme sinne. Mutta hyvin pian palasimme takaisin omille paikoille, sillä täällä oli pahempi palosireeni. Omalla paikalla taisin sitten jopa torkahtaa, kun kolmen tunnin matka meni mielestäni kovin nopeasti.

Helsingissä sateli. Meillä oli viitisen tuntia aikaa Oulun lentoon, joten otimme majapaikaksi ravintola O'Learys. Syötiin hyvin, juotiin viinit ja kahvit, luettiin Hesari ja surffailtiin. Ja sitten kotiin lento. Lento oli sen verran etuajassa Oulussa, että ehdittiin bussi 8:aan ja oltiin yhdeksän maissa kotikadulla ja ehdittiinpä hankkia  lähikaupasta muonaakin. 

Kotona totesimme, että matka oli mielenkiintoinen ja onnistunut. Pahoja mokia ei sattunut ja pienistä virheistä aina oppii. Matka oli tyydyttänyt seikkailunhaluamme. Oli pysytty terveenä. Välimeren ilmasto sopii minulle hyvin, sillä kertaakaan ei tarvinnut aivastaa eikä käyttää nenätippoja. Silti en muuttaisi etelään, vaikka hieman ankealta näytti ne lumikasat, joita nähtiin kotikadun pihoilla. Parvekekukatkin olivat paleltuneet. Silti sellaista kesän tuoksua ei ole missään muualla kuin Suomessa.

Montenegrossa ja Albaniassa 2 henkilöä kohden

Kilometrejä yhteensä noin 640 km.
Näihin välimatkoihin kului 180 €, josta taksimatkoina 110 €
Hotelleihin 670 €  (17 yötä, 40 €/yö)
Lennot Oulu, Hki, Tivat ja  Korfu, Hki, Oulu yhteensä  545 €

(Yö Helsingissä ja kolme yötä Korfulla eivät ole laskuissa mukana.)

[Helsinki]  [Tivat]  [Kotor] [Sveti Stefan]  [Budva]  [Bar]  [Podgorica]  [Tirana]  [Durres]  [Saranda]  [Butrint]  [Korfu]

Teksti: Kaarina Kaukoranta 

Kuvat: Juhani Kaukoranta ja Kaarina Kaukoranta

Matkapäiväkirjat