Matkapäiväkirjat

Puolan matka 20.8.- 7.9.2018

[Krakova] [Lodz] [Varsova] [Gdansk]

Maanantai 20.8. Oulu - Helsinki - Krakova (lento/Norwegian  6:45 - 7:50 - 9:00 - 10:00)

Se, miten nopeasti ja vaivattomasti siirtyminen Oulusta Krakovaan sujui, ihan hämmästytti. Ainoa hankaluus oli aamulla, kun bussit eivät kulkeneet ennen seitsemää. Oli siis mentävä taksilla kentälle. Meillähän on taksipaikka ihan lähellä, muttei voinut luottaa, että siellä aamulla olisi vapaa taksi. Kävimme sen tarkistamassa. Somalinuorukainen otti kuitenkin tilauksemme vastaan, ja aamulla kurdikuljettaja oli hyvissä ajoin pihallamme. Kovin kansainvälisesti matkamme jo alkoi.  Ja sanomattakin on selvää, että meillä oli tavanomaiset reppumme - nyt vielä aiempaa kevyempinä. Olihan luvassa helteen jatkuminen. Sateenvarjot otimme ihan turhaan mukaan.

Aikaero Suomen ja Puolan välillä on tunti eli kelloja siirrettiin tunti taaksepäin. Paikallisjunalla matkustettiin Johannes Paavali II:n  kentältä kaupunkiin Krakow Glownylle.  Eläkeläislippu maksoi 5,67 zlotia eli noin 1,32 €. Piti muistaa, että zlotit (PLN) sai euroiksi suurinpiirtein jakamalla neljällä. Matka ei siis maksanut juuri mitään ja minunhan ei olisi tarvinnut sitä edes maksaa. En vielä tiennyt, että yli 70- vuotiaat saavat Puolassa kulkea julkisilla kulkuvälineillä ilmaiseksi. Matka Balice Ekspres-junalla kesti noin 20 minuuttia. Junan ikkunasta näimme, että asutus oli siistiä ja viehättävää. Ei ollenkaan samanlaista kuin lähes 50 vuotta sitten, jolloin viimeksi olin ollut automatkalla Puolan halki. Yksi matkan teema minulle olikin kuvauttaa itseni samoissa paikoissa kuin silloin v. 1971.  Rautatieasema Krakow Glowny oli valtava rakennus täynnään liikkeitä ja baareja.

Tällä matkarepulla
selvittävä 2,5 vk
Krakovan juna-asema
Aseman yhteydessä galleria
Viimehetken tarkistuksia
Barbakan, kaupungin
porttilinnoitus
Marian kirkko torilla

Koska matkaa majapaikkaamme oli vain 2,5 km ja reitti kulki Vanhankaupungin Stare Miasto läpi, päätimme kävellä sinne. Emme sitäpaitsi olisi sitä vielä saaneetkaan, kun oli niin aikaista. Heti kohta pysähdyimmekin sammuttamaan janoamme pienen ravintolan terassille. Juhlistimme matkamme alkua punaviinilasillisella. Kaupungin portin Barbakan kautta saavuimme Euroopan suurimpiin kuuluvalle  kekiaikaiselle torille. Heti alkajaisiksi oltiin siis jo tutustumassa kaupungin merkittävimpään paikkaan. Ei oltu vielä edes majapaikassamme. Torin reunustat olivat täynnä ravintoloiden terasseja. Niinpä ajattelimme nauttia hieman hiukopalaa ja tilasimme pizzan puoliksi. Olikin muuten harvinaisen maukasta. Ja eiköhän Marian kirkon tornista kuulunut trumpetin töräys tasan kahdelta. Sillä on pitkä perinne. Se loppuu aina kesken tataarien hyökkäyksessä 1200-luvulla surmansa saaneen soittajan kunniaksi. Torille palaisimme vielä monta kertaa.

Pizzasta voimistuttuamme jatkoimme matkaamme Zwierzyniecka-kadulle, jossa majapaikkamme  Wawel Angel Plaza Apartments by Amstra Luxury Apartments  olisi Vanhankaupungin eteläisellä reunalla. Rakennus oli melko uusi ja iso. Valtavan korkeassa ala-aulassa istui vartija, joka kertoi, että meidän toimistomme on toisessa kerroksessa. Siellä oli juuri yksi pariskunta ilmeisesti valittamassa jostakin, eikä siitä näyttänyt tulevan tolkkua. Aloimme jo hikoilla odottaessamme vuoroamme. Onneksi tuli lisää henkilökuntaa ja saimme avaimet. Asuntomme oli C-rapussa sisäpihalla. Siistiä ja uutta oli. Ilmeisesti ei ihan murjua oltu valittu ja olihan hintakin korkeahko maan hintatasossa eli n. 70 €/yö. Meillä ei ollut mitään valittamisen aihetta.

Vanhankaupungin tori
Apartementomme
Ja toiseen suuntaan

Asunto osoittautui mainioksi. Se oli iso ja oli parveke, jossa jopa puutarhakeinu. Kylpyhuoneeseen pääsi kahdelta puolen. Kaikki oli miellyttävän viihtyisää.

Koska meillä oli keittiö, lähdimme ostoksille. Jotain aamupalaa tarvittaisiin ja tietysti vettä. Ei uskallettu juoda hanavettä, vaikka se saattoi olla ihan hyvääkin, mutta kun ei oltu varmoja, niin ei juotu koko Puolan matkan aikana hanavettä. Myöskään ei itse tehty ruokaa, vaikka olisi ollut kattilaa ja paistinpannua. Ravintolassa syöminen Puolassa on hyvin halpaa ja lisäksi maukasta.

Sen enempää suunnittelematta ajauduimme kuin itsestään Grodzka-kävelykadulle. Pietarin ja Paavalin kirkko on upea rakennus. Kurkkasimme sisään ja huomasimme oven pielessä olevan kyltin, jossa luki Golden Classical Music: Vivaldi, Chopin, Bach; Debussy, Albinoni, Mozart ja Pachelbel. Ostimme liput saman illan konserttiin. Lipun hinta oli 60 PLN. Parasta oli heti iskeä musiikin pariin, kun ei vielä tiennyt, kuinka kiire meillä tulisi kaiken nähtävän kanssa.

Kutsuvia terasseja
Pietarin ja Paavalin kirkko (vas)
Maitobaarissa

Ennen konsertin alkua ehdimme käydä kävelykadun maitobaarissa. Jaakko Selininkin kehumat maitobaarit (mleczny bar) ovat eräänlaisia valtion tukemia kansanruokaloita, joissa saa kotiruokaa halpaan hintaan. Nyt maitobaareista on tullut turistienkin keskuudessa suosittuja. Tiskiltä voi valita annokset osoittamalla esillä olevia näytteitä. Söin lihatäytteisiä dumblingeja. Ne maistuivat aivan ihanilta ja päätin syödä niitä toistekin. Salaattikin oli hyvää. Hinta meiltä yhteensä oli vain 37 PLN. Cokikset taisivat olla laskun kallein osa.

Kirkkokonserttiin tuli paljon kuulijoita. En ole mikään musiikin asiantuntija, mutta tunnistin monet kappaleet. Kauniit juhlavat puitteet tekivät musiikista nautittavan. Tunnelma jatkui kadulla. Oli tullut jo pimeää. Kirkon edessä musisoi katusoittaja. Ja klassista tietysti.  Kävelimme vielä Vanhankaupungin ehkä  parhaiten säilyneen  Kanonicza-kadun päähän, josta alkoi Wawel-linna-alue. Linnan jätimme seuraaviin päiviin. Olihan vasta ensimmäinen päivä menossa.

Wawel-linna
Seuraava apartomenttomme
(kattohuoneisto)
Vanhaa korjataan

Kadun varrella oli Spar, josta sitten ostimme leipää, juustoa, tietysti krakovan makkaraa, maitoa ja vettä. Kahvi meillä olikin Suomesta mukana. Käveleskelimme vielä torille ja Dluga-kadulle, josta olimme aamulla huomanneet retkiä järjestävän toimiston. Kävimme varaamassa keskiviikoksi keskitysleirimatkan Auschwitziin ja Birkenauhin. Matka maksoi yhteensä meiltä 80 €. Retkelle kannatti kuulema ottaa omat eväät, sillä paikalla olisi tungosta eikä ostamiseen paikan päällä olisi aikaa.

Hotellimme tuloaulassa vartija
Kirkkokonsertti
Musiikki jatkuu kadulla

Tiistai 21.8. Krakova

Aamulla helteisessä säässä (jotain 30 astetta) lähdimme tutustumaan läheiseen linnaan Wawel-kukkulalla. Nousua siis oli luvassa. Linnan sisätiloihin oli isot kassajonot, mutta linnan pihalle pääsi ilmaiseksi ja sehän riitti meille. Olisi sääli mennä sisälle näin kauniina aurinkoisena päivänä ja saatikka kun tiedettiin entuudestaan, ettei salien loisto kiinnosta meitä. Itse rakennus ja muurit sen sijan olivat katsomisen arvoiset. Lohikäärmeluolaankaan ei menty vaan katseltiin, miten sen suuaukolle rakennettu tulta syöksevä lohikäärmepatsas kiinnosti lapsia.

Wawel-linnalle
Patsastelua
Näkymä Veikselille

Linnan muureilta oli kaunis näky kaupunkiin ja Veiksel-joelle (Wisla). Tarpeeksi ihailtuamme maisemia ja linnaa ajoimme ratikka 13:lla joen toiselle puolelle. Olimme vielä niin tietämättömiä julkisen liikenteen lipuista ja käytännöistä, että ostimme kioskilta liput. Ei kuulema ollut alennuslippuja, joten ostimme kaksi 2,80 zlotin lippua. Olimme matkalla Schindlerin emalitehtaalle, joka on nykyisin museo ( ks.Yle 16.3.2009). Pysäkiltä oli sinne kuitenkin sen verran kävelyä, että päätimme poiketa pieneen Limonowskiegon ravintolaan. Söin siellä taivaallisen hyvää perinteiseen puolalaiseen tapaan tehtyä keittoa. Liemi maistui happamalta ja siinä kellui makkaran paloja. Nam.


Wawel-linna
Munkit piispan suojassa
Näyttää alumiinilta, ei emalilta

Museon pelottava huone
Janoa sammuttamassa
Nykytaiteen museoon

Tästä se alkoi meidän koko matkan kestävä holokaust-teema. Emme olleet suunnitelleet mitään sellaista, mutta se nyt vaan on niin ettei Puolassa voi turistina olla, etteikö kaikkialla törmäisi juutalaisvainoihin samoin kuin Varsovan kansannousuun.  Olemme käyneet ennenkin juutalaismuseoissa. Esimerkiksi Vilnassa on hyvin vaikuttava museo. Pysyvänä näyttelynä museossa on Krakow under Nazi Occupation 1939-1945. Juutalaisghetoista oli vain osa museota. Mutta tähän aiheeseen kyllä pääsimme myöhemmin tutustumaan oikein kunnolla.

Oli levättävä ja virkistäydyttävä lähibaarissa. Tilattiin Orzo-ravintolassa talon viiniä. Paikka oli turistipaikkojen lähettyvillä ja siksi kalliimpi, sillä 15 cl punaviiniä maksoi 9 zlotia. Hintaa nosti joka paikassa 10 % tipit, joita annettiin. Oliko 10 sopiva määrä vai ei, mutta selvästi joka paikassa odotettiin palvelurahaa.

Tehtaan vieressä on nykytaiteen museo MOCAK. Pääsy oli ilmainen. On mukava katsoa, mitä kaikkea taiteilijat keksiikään. Heillä todellakin leikkaa. Mukana oli myös neuvostoajan julisteita.

Onneksi minun ei tarvitse tiskata
Varmaan tyhjä olo
Ihanteellistako?

Viisastuneena ostimme ratikkaliput nyt pysäkin automaatista. Alennuslippu maksoi 1,90 zlotia.  Täällä kuten muuallakin Puolassa liput pystyi maksamaan lähimaksulla. Hintahan oli naurettavan vähän, mutta minunhan vanhuksen ei olisi tarvinnut sitäkään maksaa.

Mentiin hotellille lepäämään. Vasta iltakahdeksalta lähdettiin etsimään ruokapaikkaa. Meillä on tapana tarkistaa, miten kauan mihinkin menee ja niinpä käveltiin aluksi huomisen retken lähtöpaikalle. Aikaa meni 17 minuuttia kilometrin matkaan. Olisi siis aamulla lähdettävä kahdeksalta, jotta ehtisimme puoli yhdeksän lähtevälle retkellemme. Yleensä, kun lähdimme kaupungille, menimme vanhan torin kautta ja nyt iltavalaistuksessa se olikin kaunis. Ei ollut ihan pimeää vielä, mutta kuu jo erottui selvästi. Taivas oli sininen.  Ravintola Kawalerian löysimme sivukadulta, jonne asiakkaita houkutteleva tyttö meidät ohjasi. Tyttö pyysi, että mainitsisimme ravintolassa hänen nimensä, taisi olla Cornelia. Ja niin teimmekin. Muistin nimen Corneliuksesta, Babar-norsun kuninkaallisesta neuvonantajasta. Olin vastikään lukenut uudelleen kaikki Babar-lastenkirjat. Valitsimme pöydän sisäpihalta. Oli kasveja, oli elävää musiikkia. Oli kivaa.

Tori, Rynek Glowny
Terasseja torin reunuksella
Kavaljeerini Kawaleriassa

Mies soitti kitaralla rauhallisia kipaleita. Pöytämme oli lehtipuun alla. Tunnelma oli kohdallaan. Takanamme kabinetissa näytti olevan joku kokous. Varmaan jotain hevosharrastajia, koska ravintolan nimi ja rekvisiitta viittasi ratsuihin. Tilasin ankkaa perinteiseen puolalaiseen tapaan tarjottuna. Ei olisi pitänyt, sillä annos oli liian iso ja kun sen keskeltä törötti ankan reisiluu, niin minulta katosi ruokahalu. Jussi sensijaan sai kanaa ja sehän ei petä koskaan. Ateriamma maksoi euroissa vain noin 40, joten ihmeen edullista oli.

Keskiviikko 22.8. Krakova

Päivästä tuli ikimuistoinen. Tutustuimme kahteen ehkä kuuluisimpaan keskitysleiriin -  Auschwitz ja Birkenau - kokopäiväretkellä. Nämä tuhoamisleirit sijaitsevat lähekkäin. Yli puolet ajasta olimme Auschwitzissa, jossa kuljimme rakennuksesta rakennukseen kuulokkeet korvilla. Selostus oli englanninkielinen. Kaikki oli järkyttävää kuultavaa, mutta eniten järkytti nähdä juutalaisten jäämistöä: astioita, kenkiä, matkalaukkuja ja leikattuja hiuksia. Viimeksimainittua kasaa ei saanut kuvata. Se oli liian intiimi.

Arbeit macht frei
Auschitzin parakkeja
Juutalaisten jäämistöä

Ja se uuni...
Ankeaa seutua
Sähköaidat

Birkenau yllätti valtavalla koolla. Parakkialuetta oli kilometrejä joka suuntaan. Suuri osa rakennuksista  oli tuhottu. Aurinko porotti armottomasti. Jalkojen alla sora teki parin kilometrin kävelystä rasittavan. Piti kuitenkin muistaa miten paljon onnekkaimpia me olimme verrattuna niihin, jotka täällä 40-luvun alussa kulkivat samaan aikaan kun minä nukuin vauvansängyssä autuaan tietämättömänä mailman pahuudesta. Tosin minunkin oli pian paettava härkävaunussa saksalaisten polttamalta Rovaniemeltä. Sitä ei kuitenkaan voi verrata niihin vaunuihin, joissa näitä ihmispoloja kuskattiin tuhottavaksi kuin teuraita.

Neljän aikaan palattiin Krakovaan. Bussimatkaan meni kauan, sillä keskitysleirit ovat Krakovasta 50 km päässä. Oli kätevää ostaa retki, mutta kyllä Auschwitziin pääsisi omatoimisestikin, jopa junalla. Olisipa ollut karmeaa matkustaa junalla Birkenauhin, jossa vangit eroteltiin niihin, joista oli hyötyä työssä ja joista ei. Kummallehan puolelle minut olisi laitettu. Tosin lopussa oli ihan sama, sillä melkein kaikkihan kuolivat kuitenkin, osa ns. kuolemanmarssilla, kun saksalaiset siirsivät leiriläisiä muihin leireihin liittoutuneiden lähestyessä.

Birkenau ja junaradat
Laaja kenttä
Oppaalla auringonvarjo

Birkenaun junavaunu
Natsien hävittämä krematorio
Työhön kelpaamattomien naisten
tilat ennen tappamista

Menimme toimiston kautta ja tilasimme perjantaille suolakaivosretken. Se maksoi 70 € meiltä yhteensä.  Oltiin väsyneitä ja kun oltiin hotellilla levätty, lähdettiin syömään vasta klo 21.  Polish Cousine-ruokaa syötiin taas sisäpihalla. Oli todella hiljaista ja keittiö olikin lopettamaisillaan, mutta saatiin syödä vielä ihan rauhassa, minä traditionaalista sianlihaa. Ihan tavallista se minusta oli. Hinta meiltä oli n.70 PLN.

Terasseja, terasseja...
Torin verkahallit
Ostettiin mainio limppu

Torstai 23.8. Krakova

Olimme varanneet  linnan läheltä Wawel Angel Plaza Apartments by Amstra Luxury Apartments jo Suomessa ja vain kolmeksi yöksi. Se siksi, että jos se ei meitä miellyttäisi, voisimme vaihtaa muualle. Kuitenkin jo Suomessa huomasimme, ettei se enää ollut vapaa meidän jälkeen, joten varasimme bookingin kautta valmiiksi Vanhankaupungin toiselta laidalta eli pohjoispuolelta Lounge Apartments-majoituksen kahdeksi päiväksi.  Siirtyminen toiseen majapaikkaan tapahtui tänään. Tavarat kasaan ja reppuun (n. 10 min) ja ratikalla taidemuseoon, jonne saimme reput säilöön. Käytimme hyödyksi sen ajan, mikä on edellisen huoneen luovutuksen ja uuden saamiseen välillä.

Muzeum Narodowessa eli Kansallismuseossa  on Leonardo da Vincin kuuluisa maalaus Nainen ja Kärppä. Museohinta alennuksen kanssa oli 15 PLN. Maalaukselle on ihan oma huone. Taulua ei saa kuvata, mutta aulassa on sen kopio, jonka edessä voi ottaa selfietää. Taulu on ehkä parhaiten preparoitu Vincin maalaus. Monien seikkailujen jälkeen se on päätynyt Krakovan omistukseen pari vuotta sitten (Yle 29.12.2016). Huomio kiinnittyy naisen isoon käteen ja eläimeen, joka ei olekaan kärppä. Maalaus onkin merkitykseltään psykologinen. Taulua pääsi lähelle katsomaan, sillä yleisöä oli vai pari meidän lisäksi. Toisinhan on Leonardon toisen (on vain neljä) naismaalauksen Mona Lisan suhteen. Sitä pääsee Louvressa katsomaan vain monen olkapään yli.

Kansallismuseossa
Nainen ja kärppä
Täältä pesee

Museon edustalla
Mitähän valitsisi
Iltatunnelmaa

Museossa oli mmuitakin huoneita. Yhdessä oli keskiaikaista sotamateriaalia ja kypäriä sai itsekin kokeilla. Yllättävän raskaita ne olivat, olivathan metallia.

Lähdimme ratikalla, minä nyt rohkeasti eka kerran ilman lippua, takaisin lähemmäksi uutta asuntoamme. Olimme jo katsastaneet talon ja ulospäin se näytti kamalalta. Tosin yläkerran ikkunat ja seinä olivat ok. Nyt ihastuimmekin heti aulassa. Oli oikein viehättävän näköistä. Hissiä vanhassa talossa ei tietenkään ollut, mutta mehän olemme tottuneita portaissa kulkemaan. Asunto oli kattohuoneisto, jossa oli neljä kattoikkunaa. Hirvitti vähän, miten kuumaa tulisi, sillä sää oli vieläkin siinä 30 asteen tienoilla. Onneksi nurkassa oli tehokas tuuletinlaite. Siistihän ja isokin asunto oli, muttei edellisen veroinen. Hinta yöltä oli n.60 €, kun se oli Wawelissa n. 70 €.

Kattohuoneisto uutena majapaikkana
Nurkan takana
Nurkan takana terveellistä

Purimme vähäiset tavaramme kaappiin ja lähdimme tutustumaan Nowa Hutaan, kaupungin itäosaan. Se on eräänlainen stalinistinen mallikaupunki leveine katuineen, joka on suunniteltu tehdastyöläisille vastakohdaksi pikkuporvarilliselle Krakovalle. Se on nyt kuitenkin osa Krakovaa. Matkaa oli sen verran paljon, että menimme ratikalla. Päätepysäkki oli hauskasti Ronald Reaganin aukio. Kommunismin kaatumisen jälkeen katujen ja aukioiden nimet muutettiin ja Reaganista tuli ensimmäisiä kunnian saaneita länsimaisia ja vielä keskusaukiolle, jossa ennen oli seissyt Lenin-patsas. Löysimme aidon vanhan maitobaarin, jossa söimme vatsamme täyteen. Oli nähty keskiaikaista Vanhaakaupunkia ja nyt uudempaa, joka sekin oli jo historiaa.

Reaganin aukio
Nowa Huta
Maitobaarissa

Nowa Hutan väljyyttä
Nowa Hutan
työläisrouva :)
Lady pikkuporvallisessa
Krakovassa
Florianska- kävelykadulla :)

Palattuamme uuden asunnon lähellä olevalle ratikka-asemalle kävelimme hieman eri katua ja osuimme kauppatorille. Olivat lopettelemassa, mutta vielä oli kaikenlaista herkkua myytävänä. Uskomattoman hyvän näköisiä vadelmia ostimme ison rasian euron hintaan. Niistä oli meille kahdeksi päiväksi herkuteltavaa. Jussi huomasi viinakaupan, joka mainosti 24 tunnin aukioloa. Täällä ei kenenkään tarvitse hankkia pimeää pulloa. Hinnat olivat kyllä sen verran suuret, ettei asioitu tässä kaupassa. Hyviä konditorioita kyllä oli ja Vanhakaupunkihan oli ihan siinä kadun yli mentäessä.

Iltavalossa Vanhakaupunki oli toisenlainen mitä päivällä. Valot loivat tunnelmaa, vaikka kyllä kaupunki auringonpaisteessakin näytti hyvältä. Löydettiin taas puolalaista ruokaa tarjoava ravintola, jonka nimi oli Pod Zlota Pipa. Sen sisäpihalta valitsimme pöydän. Musiikki oli tuttua. Itämaisen näköiset isä ja poika esiintyivät. Isä soitti kitaraa ja poika lauloi ranskankielellä. Kävelimme asunnollemme Florianska-kävelykatua pitkin kaupungin porttilinnakkeen Barbakanin kautta.

Ravintolan kyltti
Poseeraus
Barbakan

Perjantai 24.8. Krakova

Aamulla ei ollutkaan kiirettä  Wieliczkan suolakaivokselle, sillä retki lähti toimiston edestä vasta klo 11:30. Meitä oli pieni porukka - vain 7 henkilöä, mutta perillä enempi, koska siellä porukka jaettiin opaskierroksen kielen mukaan. Ei meitä siltikään mahdottoman paljon ollut ja olihan meillä kuulokkeet, josta sai selostuksen. 15 kilometrin automatkalla ajettiin kylien läpi. Talot olivat kuin satukirjasta. Kauniita ja siistejä pihoja.

Suolakaivos on museona. Se tuotti suolaa 1300-luvulta vielä vuoteen 2007. Käytäviä (287 km) ja portaita on valtavasti. Siellä ei todellakaan kannata eksyä.  Heti alkuun on laskeuduttava yhtäjaksoisesti  378 porrasta, jolloin tullaan 64 metrin syvyyteen. Sen jälkeen laskeudutaan eri vaiheissa niin, että loppujen lopuksi ollaan 135 metrin syvyydellä. Olin ottanut mukaan irtohihat, koska arvelin, että syvyydessä olisi kylmä. Hieman viileämpää oli, mutta ihan hellevaatteilla pärjäsi. Alhaalla on iso kappeli, jonka patsaat, reliefit ja jopa kattokuunutkin on tehty suolasta. Olisin odottanut, että patsaat olisivat valkoisia, mutta suolahan on likaista. Kruunut kyllä loistivat kristallimaisina.

Alhaalla opas näytti seinäkarttaa ja antoi meidän lähteä kuka mihinkin. Osa jäi katselemaan myymälöitä, mutta me päätettiin lähteä etsimään hissiä ulospääsemiseksi. Saatiin kävellä pari kilometria yhden opasnaisen perässä. Osa porukasta kyseli ja mekin ihmeteltiin, että missähän se hissi lienee, kun käveltiin käytäviä, joiden ovet aina suljettiin, ennenkuin avattiin toisen osan ovet. Tämä paineen tasauksen takia. Oltiin todella helpottuneita, kun vihdoin päästiin hissiin, mutta helpotus katosi, kun tultiin ulos oudossa paikassa. Parkkipaikalla olin ottanut tavan mukaan kännykkäkuvan autosta, jotta löytäisimme sen palatessa, mutta emme tajunneet tallentaa paikan koordinaatteja. Kuski sanoi vain, että jos tulemme ulos toisesta paikasta, niin tämä parkkipaikka on kirkon takana. Aika epätarkka ohje, sillä emme tienneet minne päin kirkon ohi olisi jatkettava. Nähtiin se kirkko, mutta kun jatkettiin kirkon ohi, oli maisema ihan outo. Palasin takaisin poistuloaukolle kysymään Jussin jäädessä navigoimaan kompassinsa kanssa kadulla. Viimein pitkän kävelymatkan jälkeen osuimme oikealle parkkialueelle, niitähän oli kaupungissa useita. Emme onneksi olleet kuitenkaan viimeiset, joten kenenkään ei tarvinnut meitä odottaa.  No selvittiin sitten, mutta hieman happamasti sanoin siitä kuskillemme ja päätin olla antamatta tippiä. Matkan aikana kuitenkin hellyin ja niin sitten luovuin muutamasta lantista. En kyllä huomannut, miten toiset.

Kaivoksen sisäänkäynti
Kappelin portailla
Viimeinen ehtoollinen

Nälkä oli tullut satoja portaita taplatessa, joten menimme ensimmäiseen hyvältä näyttävään ravintolabaariin. Lämpötila oli 30,6 astetta, joten haluttikin päästä sisälle  istumaan. Borssin ystävänä tilasin sitä, muttei red  borsch mitään borssia ollut ikäpäivänä nähnyt. Sain vain punajuuren lientä, jossa uiskenteli muutama ravioli.

Mentiin kämpille lepäämään ja heti kohta nukahdinkin. Ulkona alkoi paukkua ukkonen ja vesisade ropisi kattoikkuihin. Toivottavasti sää hieman viilenisi toivoin ja niinhän se hieman tekikin. Lähdettiin ulos 20:30 illalla. Ilma oli puhtaan tuntuinen ja lempeä. Oli viimeinen iltamme Krakovassa. Kävelimme pitkin Vanhaakaupunkia ja kävimme syömässä torilla. Sain parsakeittoa, joka ei sekään ollut hääppöistä, mutta kyllä sillä pärjäsi. Jussi oli viisaampi ja söi kanaa ja vokkivihanneksia.

Tori on kaupupungin keskus
Turistiaika jo ohi
Toriravintolassa

[Krakova] [Lodz] [Varsova] [Gdansk]

Lauantai 25.8. Krakova - Lodz (Flixbus 13:00 17:35)

Koska oli lähtöpäivä, söimme hotellin aamiaisen. Hinta oli 8 €/hlö eli normaalitaksa. Huone oli luovutettava klo 11 ja bussimme lähtisi vasta klo 13. Seuraava matkakohteemme oli Lodz. Koska sinne ei ollut suoraa junayhteyttä, olimme ostaneet netistä Flixbus-liput 13,50 € kpl. Perillä olisimme klo 17:35. Flixbus on saksalainen maailmanlaajuisesti levinnyt Onnibussia vastaava halpojen matkojen firma. Ostimme lähibaarista eväsleivät ja juotavaa. Halusimme kävellä bussiasemalle, sillä matkaa oli vain 1,4 km ja paikkahan oli meille jo tuttu. Bussimme lähti juna-aseman takaa.  Löysimme Flixbussin lähtöpaikan, johon jäimme odottamaan. Busseja tuli ja lähti, muttei vaan meidän. Bussimme  P12 oli 15 min myöhässä.

Nyt sää oli tilapäisesti viilentynyt sateiden vuoksi ja oli enää mittarin mukaan 18,5 astetta. Matka meni mukavasti. Meillä ei ollut paikkalippuja, mutta saimme mukavan ison jalkatilan paikan toisesta kerroksesta. Paljon oli tyhjiä paikkoja. Bussi kulki Katowicen kautta, jossa se pysähtyi. Ulkona satoi hieman ja oli harmaata. Siksikin maisemat eivät olleet hääppöiset ja eihän muutenkaan ollut kuin pelkkää tasankoa. Muistin saman vuoden 71 automatkasta.  Lodziin saavuttuamme ihailimme uutta upeaa ja tilavaa  asemaa Fabrycznaa. Yhdistetty bussi- ja rautatieasema Fabrycna on toistaiseksi nyt hieman motissa. Lännessä on asema Kaliska ja idässä pääasema Widzew. Suunnitteilla on junatunneli Fabrycnasta Kaliskaan, jolloin upouusi Fabryczna muodostuu pääasemaksi.

Krakovan bussiasemalla
Flixbus
Lodzin asemalla

Lodzin asuntoomme oli vajaa kilometri, joten kävelimme kuten tavallisesti. Löysimme 5-kerroksisen vanhan kivitalon helposti. Naputimme annetun koodin porttiin. Se aukesi ihan kamalan näköiselle pihalle. Yritimme etsiä ovea, johon voisimme laittaa seuraavan koodin, sen jolla saisimme avaimen. Ei onnistunut. Kysyimme nuorelta pariskunnalta, että tietävätkö he, missä on Apartament LOFT Glamour. Piha ei antanut mitään viitteitä glamourista. Pudistivat päätään, mutta kun lähdimme kadulle, juoksi mies peräämme ja kertoi sen olevan toisesta kadun puoleisesta ovesta ei siis portista lainkaan. Niin saatiin ovi auki ja päästiin portaikkoon. Hissikin näytti joskus olleen, mutta nyt siinä oli tyhjä paikka. Alettiin kiivetä portaita. Kerrokset olivat korkeita niinkuin vanhoissa taloissa on. Ei vieläkään mitään luxusta, mutta kun saavuimme ylimpään kerrokseen, tilanne näytti valoisammalta. Olinhan jo melkein vaipunut epätoivoon. Nyt saatiin avaimet ja päästiin siistiin eteiseen, josta kolme ovea ja yksi meidän. Ällistys oli suuri, kun päästiin huoneeseemme. Se oli todella hauska. Ikea oli ollut asialla ja siinä asunnossa nukuin parhaimmilla patjoilla ikinä. Kotiin tultua käytiin ostamassa samanlainen Ikean patja. Asunnossa oli kaikki mukavuudet. Jokaikinen kohta oli kuin uusi. Avasimme toisen ikkunan ja siinä se oli, stalinistinen ruma tv-talo. Se nyt vain huvitti, kun oltiin päästy turvaan  Apartament LOFT Glamour EC1:n suojaan. Ymmärrän, että toisen maailmansodan runtelemassa Puolassa on riittänyt jälleenrakentamista ja vanhojen rakennusten kunnostamista. Jostakinhan se on aloitettava ja miksei sisäpuolelta ja ylhäältä.

Portaisiin on totuttu
Kiva kämppä
TV-talo vastapäätä

Ylimmässä kerroksessa...
majapaikkamme
Tästä kaupungille

Lähdimme heti kahvittelun jälkeen katsomaan ympäristöämme. Pian nurkan takaa alkoikin jo upea katu, josta heti panimme merkille pikkukaupan, josta tulisi meidän kauppamme. Ei tarvinnut paljonkaan kulkea, kun saavuttiin  Piotrkowska-turistikadulle. Se on 4,9 km pitkä. Sen varrella on historiallisia palatsirakennuksia. Koska Lodz on elokuvan keskus Puolassa, oli katuun muurattu kuuluisien elokuvaohjaajien ja tähtien nimiä. Walk of Fame:sta tunnistimme Andrzej Wajdan, Roman Polanskin, Krzysztof Kieslowskin, Zbigniew Cybulskin tutuimmat mainitakseni. Elokuvaharrastajina olimme valinneet Lodzin kohteeksi.

Kauppamme
Walk of Fame
Piotrkowska (poikkikatu)

Kadulla ei ollut autoja, muttei se ihan kävelykatukaan ollut vaan sen keskellä pyöräiltiin. Numerossa 78 on Artur Rubinsteinin lapsuuden kotitalo ja sen vuoksi kadulla on talon edessä pianistipatsas. Koska katu oli niin lähellä, päätimme katsella sitä toisena päivänä lisää ja etsimme ruokapaikan. Kauniin käytävän päässä oli libanonilainen ravintola HAMRA. Menusta en saanut tolkkua, mutta kun viereisessä pöydässä miehellä oli hyvän näköinen annos, pyysin tuomaan samaa itselleni. Oli virkistävää syödä jotain muuta raskaan traditionaalisen puolalaisen ruoan sijaan. Laskumme oli 118 PLN.

Rubinstein
Hieno seinä
Libanonilaista

Sunnuntai 26.8. Lodz

Aamulla sateli ja siksi otimme sateenvarjot mukaan, kun läksimme Muzeum Kinematografiin. Bussipysäkki oli kadun toisella puolella. Netistä otimme selvää, millä bussilla pääsisimme museon lähelle. Bussilla 57 sitten ajoimme Sienkiewicza-katua Pilsudskiego-pysäkille suuren ostoskeskuksen Galeria Lodzka eteen. Ajattelimme oikaista sen läpi. Se ei kuitenkaan onnistunut meiltä, mutta näimmepä millaisia liikkeitä keskuksessa oli. Helppo oli katsella, kun tiesi, ettei mitään tarvita eikä edes juuri mitään reppuun mahtuisikaan. Kaikilta houkutuksilta oli helppo välttyä. Palasimme takaisin ja lähdimme Pilsudskiego-katua pitkin etsimään museota. Sade oli lakannut. Kortteli oli valtavan pitkä. Jouduimme kävelemään kilometrin, kunnes puiston sisältä löysimme paikan Plac Zwyciestwa 1. Meillä ei vielä ollut Lodzin karttaa, mutta Jussi käytti kännykän google-mapsia.

Filmikoneiden historiaa
Näin ennen
Vanhoja filmejä

Pääsymaksu oli vain 7 PLN. Meillä meni monta tuntia tutustua filmikameroiden ja filminteon historiaan. Muistelimme, miten itsekin aikanaan editoimme videoita ja kuinka vaivalloista se silloisilla laitteilla oli puhumattakaan nyt näistä vielä vanhemmista laitteista. Joitakin huoneita oli käytetty kulisseina. Ylimmässä kerroksessa oli lasten elokuvien rekvisiittaa. Iso osa oli omistettu muumeille.

Lodzin elokuvamuseo on ainoa Puolan museo, jonka näyttelyt keskittyvät elokuvakuttuuriin, elokuvataiteeseen ja elokuvatekniikkaan. Museossa on 50 000 näyttelyesinettä. Lodz on ollut Puolan elokuvataiteen Mekka. Sen elokuvakoulussa, filmiakatemiassa, ovat vaikuttaneet Puolan merkittävimmät ohjaajat, kuten Roman Polanski, Andrzej Wajda , Krzysztof Kieslowski jne.
Lodzin anamiaattorien työ teki vaikutuksen muun muassa Tove Janssoniin. Hän teetätti muumielokuvia mieluummin Lodzissa kuin Disneyn studioissa.

Wajda kuvaa
Animaatoiden tekemiseen
Muumi on suosittu

Kun oltiin saatu tarpeeksi tietoa ja kävelty salista saliin, niin tuli nälkä. Lähdimme kävelemään paluumatkalle. Tyydyimme ensimmäiseen vastaantulevaan ravintolaan. Se oli Mekong-baari, jossa saimme todella isot maukkaat kanarisotot. Olisi riittänyt tilata vain yksi annos puoleksi. Lasku oli 28,50 PLN.

Seuraavaksi oli taidemuseoiden vuoro. Ratikalla ajoimme modernin taiteen museoon MS1 (Muzeum Sztukiin).  Museum Sztuki on yksi maailman vanhimpia toimivia modernin taiteen museioita, New Yorkin MoMan ohella. Museolla on kaksi näyttelytilaa, MS1 ja MS2. MS1 sijaitsee puuvillakeisari Poznańskin palatsissa. Siellä oli Nadja Legerin (Wanda Chodasiewicz-Grabowska) näyttely Red Matter. Ajattelin jo erehtyneeni, kun pidin Legeriä miehenä. Maalauksetkin olivat sitä tuntemaani Legeriä. Asia selvisi kuitenkin lukemalla seinätauluja. Nadja oli sen aidon Legerin eli Fernand Legerin toinen vaimo.  Maalaukset olivat 1950-luvun alkupuolelta ja Stalinia ihannoivia. Stalinin ja Neuvostoliiton ihannointi oli tuohon aikaan tavallista ranskalaisten kulttuurihenkilöiden keskuudessa. Nadja Leger oli opiskellut Smolenskissa avantgardetaiteilijoiden Kazimir Malevichin ja Wladyslaw Strzeminskin kanssa. Viimeksimainitun tauluja halusimme löytää, sillä meihin oli tehnyt syvän vaikutuksen hänen elämästään kertova Wajdan viimeiseksi ohjaamaksi elokuvakseen jäänyt Afterimage (Powidoki), jonka olimme katsoneet Sodankylän filmifestivaaleilla. Strzeminski kuoli 1952 nälkään jouduttuaan stalinismin vainojen kohteeksi.

Nadja legerin töitä
Stalinin kanssa
Nadjan omakuva

Kolme teosta Wladyslaw Strzeminskiltä
Projekt:
Boleslaw Utkin 1960
Kaunis portaikko

Wladyslaw Strzeminskin maalauksia löysimme toisen kerroksen huoneesta. Osa oli ilmeisesti siirretty toiseen museoon ja onneksemme löysimmekin niitä MS2:sta. 

Juotuamme ainoina asiakkaina kahvit museon kahvilassa jatkoimme matkaa Muzeum Sztukin toiseen näyttelyrakennukseen  MS2 , Stare Miastoon, Vanhaankaupunkiin.  Täällä oli useita Wladyslaw Strzeminskin maalauksia ja 2010-11 täällä oli ollut jopa näyttely Afterimages of Life. Wladyslaw Streminski and Rights for Art (video). Tyyli oli selvästi tunnistettavaa avantgardea.

Arkkitehtooninen kompositio,
Wladyslaw Strzeminski 1929
Putkiaivot:
 Andrzej Wajda 1990
Ihmishahmo ja alla Kylä,
Wladyslaw Strzeminski 1939

MS2 on vanhassa tiilirakennuksessa. Se lienee ollut tehdas kuten muutkin alueen komeat tiilitalot. Ne on kunnostettu ja lisää kunnostetaan. Yhdessä valtavassa rakennuksessa on Andel's Hotel. Jos olisi oltu pitempi aika Lodzissa, oltaisiin ehditty tutustua näihin rakennuksiin. Meillä oli esite Around the Priest's Mill. Se kierros oli jätettävä, mutta näimmehän näitä rakennuksia taidemuseon liepeillä. Lämpötila päivällä oli enää 16 astetta. Se oli virkistävää 30 asteen jälkeen. Sadettakaan ei enää ollut ja aurinko jo pilkisti pilven takaa. Oli ollut antoisa mutta rankka päivä kolmen museon katsomisessa ja emme jaksaneet lähteä ulos syömään vaan haettiin siitä meidän kaupasta mikroruokaa ja lämmitettiin kämpillä. Tutkittiin netistä miten ja millä kyydillä matkustettaisiin Varsovaan.  Flixbussin lähes ilmainen hinta houkutteli meidät varaamaan sen. Kun lipun hinta kahden kaupungin välillä  140 km matkalta on vain 2,90 €, niin onhan se otettava. Lisäksi tiesimme jo entuudestaan, että bussissa oli hyvä matkustaa. Otettiin samalla edullinen viiden tähden hotelli Varsovan keskustasta Radisson Blue Centrum. Ajateltiin, että vaihtelua olisi tuollainen hotelliasuminen hisseineen ja uima-altaineen. Hinta oli vain 70 €/yö. Otettiin suosiolla koko  Varsovan ajalle eli viideksi päiväksi. Hyvien ratkaisujen kunniaksi nautiimme hieman viiniä ja laitettiin aikaisin nukkumaan.

MS2 vanhassa tehtaassa
Andel's hotel
Koko ajan korjataan

[Krakova] [Lodz] [Varsova] [Gdansk]

Maanantai 27.8. Lodz

Aurinko paistoi heti aamusta ja lämpötila alkoi olla entisenlainen ainakin yli 20 astetta. Meillähän ei vielä ollut kunnon paperikarttaa ja muutenkin halusimme lisää tietoa Lodzin  juutalaisghetosta (saks. Litzmannstad).  Se on viimeiseksi jäänyt ghetto ja vasta 1944 natsit tuhosivat sen. Lodzin asukkaista oli kolmasosa juutalaisia ennen sotia. Heidän ansiostaan Lodz oli tekstiiliteollisuuden keskus Euroopassa.

Piotrkowska-kadulta löysimme infon. Koskaan ei olla tavattu niin hyvää infovirkailijaa kuin täällä. Mies selosti ja näytti kartalta  miten pääsemme ghettoalueelle ja mitä sieltä kannattaa katsoa. Itse ghetossahan on nyt rakennettu tavallisia asuntoja, koska natsit tuhosivat alueen lähes kokonaan. Vain hautausmaa ja rautatieasema ovat jäljellä. Hän selosti meille historiaa ja ostimmekin tarpeelliseksi osoittautuvan pikku kirjasen. Tiesimme nyt, millä ratikalla ja millä pysäkillä jäisimme pois. Tietöiden vuoksi meidän piti kulkea metsikön läpi kulkevaa polkua hautausmaalle.Ratikasta nousi kanssamme ystävällinen nuori nainen, joka vielä varmisti että pääsimme oikeaa polkua hautausmaalle.

Zachodnialta ratikkaan
Hautausmaan sivuportti
Synagoga

Paikalla oli useita koululaisryhmiä ja jos nyt oikein käsitin, niin olivat juutalaisia. Monilla olikin päässään kipa. Kävimme synagogassa. Siellä oli valokuvanäyttely. Kuljimme valtavan isolla hautausmaalla, jossa kivet olivat miten sattuu nurin tai kaatumassa. Nämä olivat ennen sotaa kuolleiden hautoja. Natsit käyttivät hautakiviä teiden raaka-aineeksi. Ghetossa kuolleet ovat nimettöminä lehdoissa. Muuriin on kiinnitetty myöhemmin muistolaattoja kadonneiden vainajien muistoksi, kun ei ollut tietoa, missä ruumis makaa.

Hautalehdot
Muistolaattoja
Muistomerkki

Pääportti
Poznanskin mausoleumi
Radegast-asema

Oli tavattoman kuuma ja oltiin kävelty paljon. Vielä oli matkaa rautatieasemalle Radegast ('the loading platform in Marysin') sille asemalle, jonne saksalaisille lähetettiin tarvikkeita ja jonne aluksi kerättiin juutalaisia ja mustalaisia muualta. Myöhemmin heitä lähetettiin eri keskitysleireille: Auschwitz-Birkenau, Gross-Rosen, Sachsenhausen Oranienburg (käytiin v. 2010),  Ravensbruck, Kulmhof am Ner ja Stutthof. Radegast-asemalla oli sen aikuinen veturi ja yksi vaunu. Muistolaattoja oli seinissä, joita esim. muiden maiden kaupungit Wien, Luxemburg jne. olivat lahjoittaneet. Asemalla hyöri koululaisryhmä. Tuli mieleen, että varmaan joidenkin heidänkin isovanhempansa tai isoisovanhempansa ovat kulkeneet tätä kautta kuolemaan.

Vaunussa vietiin...
Veturi vei...
keskitysleireihin

Emme olleet ottaneet mukaan juotavaa kuten yleensä ja lähimaillakaan ei ollut mitään baaria tai kauppaa. Käveltiin turhaan jonkun meidän mielestä ruokapaikkaan viittaavan kyltin perään, joka osoittautui vain mainokseksi ja niin siinä kävi, että pinna alkoi palaa minulla. Lähdimme ratikalla kaupunkiin. Pääteasemalla jo ratikka seisoi valmiina ja astuin sisään, mutta Jussi ei kuullut, kun oli toisella puolen. Hyppäsin nopeasti pois ja jäimme odottamaan seuraavaa. Olin väsynyt, janoinen ja nälissäni, mutta mitäpä se oli niihin juutalaisiin verrattuna, joita kohdeltiin täällä epäinhimillisesti.  Silti olin harmissani, kun päästettiin ratikka menemään ja piti vielä odottaa. Verensokeri taisi olla alhaalla ja oli suunnaton jano.

Hyvässä seurassa
Gutenbergin talo
Kahvipaikkaa etsimässä

Menimme Pilsudskiego-kadulla leivoskahveille, jotta saisin mielenrauhan takaisin ja niinpä aurinkoinen mieli palasikin, vaikka surullisia asioita oli katseltu koko päivä. Hieman nurinkurisessa järjestyksessä sitten menimme leivoskahvin jälkeen pizzalle. Yksi pizza ja kaksi olutta maksoi 31 PLN.

Nyt jaksoimme tutustua Pilsudskiego-kadun rakennuksiin paremmin. Meillä oli taloista esite ja niin löysimme esimerkiksi Rubinsteinin ja Gutenbergin talot. Väsyneinä lähdimme asunnollemme ja vietimmekin loppupäivän siellä varautuen huomiseen kaupungin vaihtoon. Aamulla ehtisimme laittaa kamppeet reppuihin.

Tiistai 28.8. Lodz - Varsova (Flixbus 11:50- 13:20)

Huoneen avaimet jätettyämme samaan koodattuun lokeroon kävelimme asemalle. Flixbus lähtisi klo 11:50. Ei siis mitään aamukiireitä. Fabryczna- asema oli lähes tyhjä syystä, josta kirjoitin jo tulon yhteydessä. Vain muutama penkki ja itse bussilaitureiden varrella ei sitäkään. Ostettiin kerrosleivät ja tuoremehua evääksi. Meitä oli muutama ihminen odottamassa bussia. Noudatin nuoren tytön mallia ja istahdin minäkin kiveykselle. Puhdasta näytti olevan uutuuttaan. 

Eipä ole tuoleja
Flixbussissa mukava
Mlociny-metroasema
Varsovassa

Kahden tunnin matka meni joutuisasti ja saavuimme Varsovassa Mlociny-metroasemalle. Täältä matkustimme metrolla 11 tai 33 pääsi Rondo (ONZ) asemalle, joka oli hotellimme lähellä.Kun nousimme katutasolle, oli näky ihan toista kuin edellisissä kaupungeissa. Ihmeellisen muotoisia teräsrakenteisia pilvenpiirtäjiä lasiseinineen oli joka puolella. Jussin oli otettava kompassi esille, jotta osasimme lähteä oikeaan suuntaan.  Hotelli Radisson Blue Centrum olikin lähempänä, mitä luulimme. Matkan varrella piipahdimme kauppaan ostamaan kahvipullaa ja Jussille kermaa, joka olikin smetanaa. Pieniä kermapakkauksia ei näkynyt tai ei osattu katsoa. Myöhemmällä kerralla turvauduimme englantia osaavan myyjän apuun ja pitkällisen hakemisen jälkeen hän löysi kermapaketin. Kassapoika oli herttainen ja ilahtunut Jussin puolankielestä. Huomattiin, että kaupassa oli myös baari ja siinä käytiinkin yhtenä aamuna nauttimassa aamiainen.

Oli erilaista tulla hotelliin mitä niihin aiempiin asuntoihin. Huone oli iso, mutta samanlainen hotellihuone kuin missä päin maailmaa tahansa. Onneksi oli kaksi pulloa kivennäisvettä joka päivälle ja siistihän asunto tietysti oli niinkuin viiden tähden hotellin tuleekin olla, muuten tähdet ropisevat. Huoneemme oli 7.kerroksessa ja ikkunat olivat pihalle päin, mikä oli hyvä, koska hotelli sijaitsi vilkkaalla kadulla. Käytiin katsastamassa millainen spa oli ja päätettiinkin käyttää sitä hyväksi. Minä kävin yhtenä aamuna yksin ja iltaisin käytiin yhdessä. Oli sauna, höyrysauna ja infrapunasauna sekä tietysti uima-allas ja poreallas. Saunassa käytiin vain kerran, kun siellä oli kielto heittää vettä kiukaalle ja infrapunasaunasta en nauttinut. Höyrysauna oli ihan kiva ja siellähän sai tietysti olla uimapuku päällä. Itse tiloissakaan ei liikuttu alasti vaan oli suihkukaapit. Ne katolilaiset...

Tultiin suurkaupunkiin
Radissonissa
Täällä käytiin kahdesti

Oli tietysti lähdettävä syömään. Otavan Varsova-kartta-opas-kirjasta huomasimme, että lähellämme oli suositeltava kansankuppila Folk Gospoda, josta saa kunnon maalaisruokaa. Ei se kyllä miksikään kuppilaksi osoittautunut. Oli vastaanottamassa mies, joka vei meidät pöytään. Ympärillemme katselemalla ja menuun tutustumalla huomasimme että paikka on paremman luokan ravintola. Söimme molemmat kaurista ja oli kyllä hyvää. Kun oli totuttu jo alhaisiin hintoihin, tuntui että oli kallista, mutta kun sitten kotona katsoin, mitä oli maksanut, niin laskuhan oli vain 56 €. Oli sentään juotu viiniä ja syöty jälkiruokakin. Helposti tulee sokeaksi hinnoille, kun ei ole kotimaassa, vaikka kuinka harjoittelisi sitä neljällä jakamista. Tietysti on sitten se 10 % tippi joka aina tulee päälle. Toisaalta olen sitä mieltä, että tippi on veronkiertoa ja siitä pitäisi päästä pois. Toisaalta saa parempaa palvelua, kun tarjoilija tietää sen vaikuttavan siihen, mitä saa. Ehkäpä Suomessakin kannattaisi enempi tippailla, niin saisi parempaa palvelua.

Maalaisromantiikkaa
Uusi puskee päälle
IKulttuuri- ja tiedepalatsi

Meitä tietysti kiinnosti hotellin ympäristö. Ihan hotellin lähellä olikin Kulttuuri-ja tiedepalatsi, jonka muistin hyvin edelliseltä matkalta. Silloinhan olimme kurvanneet sen kohdalta mennessämme leirialueelle. Se on vaikuttava näky vieläkin, mutta nyt se meinaa jäädä uusien lasipalatsien varjoon. Rakennus on stalinistisen arkkitehtuurin symboli ja Varsovan merkittävä maamerkki. Palatsin alkuperäinen nimi oli suomennettuna "Josif Stalinille omistettu kulttuuri- ja tiedepalatsi". Se rakennettiin 1952-955 "Neuvostoliiton lahjana Puolan kansalle". Stalinin nimi poistettiin palatsista vuonna 1956.

Hotellin edestä kulkevan kadun toisella puolen puistikon keskellä sijaitsi synagoga. Se on Varsovan ainoa maailmasodassa säilynyt synagoga. Se miksei se ollut kadun varrella selvisi, kun myöhemmin kävimme siellä konsertissa. Sitä on näin helpompi suojata terrosrismilta. Kävelimme Plac Grzybowski-aukion läpi Prozna-kadulle. Se on ainoa gheton katu, joka on jotenkuten säilynyt. Katua kyllä kunnostetaan ja onkin jo kunnostettu. 

Synagoga
Muistuttaa tyrniä
Prozna-katu

Keskiviikko 29.8. Varsova

Hotellimme aamiainen oli kohtuuttoman kallis verrattuna huoneen hintaan. Missään tapauksessa en saisi 20 € aamiaisesta itselleni hyötyä, kun muutenkin olen huono aamusyöjä. Lähdimme kohti Vanhaakaupunkia ja samalla ajattelimme piipahtaa mukavaan ravintolaan aamiaiselle. Sellainen löytyikin pian. Söimme Marszalkowska- ja Elektroralina-katujen  kulmauksessa olevassa  italialaisessa ravintolassa Otto Pompier-ravintolassa. Aluksi valitsimme pöydän terassilta, mutta liikenne oli sen verran kova, että siirryimme sisälle. Risteyksessä piti olla Johannes Paavali toiselle omistettu taidemuseo, mutta se oli kiinni 2.9. asti eli se oli jätettävä väliin.

Juutalainen teatteri
Kaunis patsas
Otto Pompieri-ravintolassa

Jatkoimme matkaa Vanhankaupungin toria kohti, josta minulla oli muistikuvia. Matkalla ohitimme teatterirakennukset. Juutalaisen teatterin aulasta ostimme liput seuraavan päivän konserttiin. Mielenkiintoista oli se, että se pidettiin synagogassa ja että esiintyjä oli suomalainen trumpetisti Verneri Pohjola. Liput maksoivat 40 PLN/hlö. Erittäin avulias ystävällinen naisvirkailija esitteli meille muutakin ohjelmaa. Olihan menossa juutalaisen kulttuurin päivät. Samalle illalle oli ilmainen pihakonserti teatterin pihalla. Päätimme mennä sinnekin. Matkalla vielä poikkesimme oopparatalon sisälle katsastamaan sopivia meille sopivia esityksiä, mutta niitä ei ollut. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä Euroopan suurin näyttämö.

Mummolle kyytiä Chopinin musiikilla
Linnanaukio ja Sigismund
Torilla ahkerasti kuvataan


Suuri joukko muitakin turisteja oli suuntaamassa Vanhaankaupunkiin. Me kuljimme Senatorska-katua pitkin, mutta suurin tungos  oli leveällä Krakowskie Przedmieście-  kadulla, joka on Varsovan vanhimpia avenueita. Ensin tultiin 1200-luvulla rakennetulle, natsien tuhoamalle ja uudelleen rakennetulle kuninkaanlinnalle. Linnanaukiolla komeilee Sigismundin pylväs. Kun saavuimme torille, arvelin muistavani sieltä museon, jossa katsoimme aikoinaan Varsovan tuhoa esittävän filmin. Ja kuinka ollakaan, museo oli juuri siinä ja sama filmikin nähtiin hieman editoituna, kun ei enää oltu Neuvostoliiton alaisia. Muistikuvani mukaan pienen ravintolan olisi pitänyt sijaita yhdessä nurkassa, mutta nyt siinä olikin timanttikauppa. Sosialismista kapitalismiin on siirrytty. Paikkaa torin keskeltä, jossa minusta oli otettu kuva, oli etsiminen, sillä luultavastikin taloja oli putsattu ja vesipostikin siirretty toiseen paikkaan. Varsovan yksi symboli, vedenneito-patsas oli keskellä. En muista sitä entuudestaan, ehkei sitä siinä silloin ollut. Alkuperäisenä se on museon alakerrassa. Otettiin torilla monta kuvaa vertailtavaksi.

Kun sitten siirryimme uudelle kaupungin uudelle  puolelle Barbakan -muuriportin kautta, en epäröinyt yhtään. Sain täsmälleen samasta paikasta kuvan. Palasimme torille oluelle. Oli tavattoman kuuma.

Tällä paikallako v.71
Torilla riittää katsomista
Barbakan-portin edessä

Muhkea muuri
Torikahvilassa
Vedenneito

Marmorimies ja Jussi
Krakowskie Przedmieście v.1934,
Maria Ewa-Lunkiewicz-Rogoyska
Avantgardea

Lähdimme pois nyt pitkin upeiden palatsirakennusten reunustamaa kuninkaantietä  Krakowskie Przedmieście-katua. Kadun varrella oli paljon historiaa valottavia julisteita. Yksi vaikuttava oli "Girls In The Warsaw Uprising" Naisten kuvat oli piirretty. Vuoden 1944 kansannousun aikaan 63 päivää kestävässä  taistelussa tuli 200 000 uhria. Vain muutama noin 7 000 urheasta naisesta selvisi.

Kuninkaantie
Kuninkaantie palatsi
Varsovan kansannousun naisia

Raffles-Europejski-hotelli
Jack Daniels
Singapore Sling

Kuin ihmeen kaupalla havaittiin poikkikadulla komea hotelli, jossa luki Europejski ja vielä Raffles. Olin lukenut, että Raffles oli ostanut hotellin, mutta vanha nimi oli jäljellä. Tässä Varsovan hienoimmassa hotellissa olimme syöneet pimeän myynnin rahoilla upean aterian. Yksi meistä oli kuitenkin tilannut tuontiviskiä, johon meni poskettoman paljon rahaa. Muutenhan kaikki oli halpaa. Hieman oli syntynyt pientä sanailuakin asiasta. Ajattelin, että nyt kävisin juomassa viskin tapauksen muistoksi. Hieman kyllä arvelutti, sillä olimme pukeutuneet turistin tavoin lenkkareihin. En myöskään ollut ihan satavarma, etteikö olisi muitakin Europejski -hotelleja. Rohkenin kysyä asiaa ovimieheltä.

Ovimies osoittautui tosi puheliaaksi kaveriksi. Kun hän kuuli, että olin käynyt täällä vuonna 71 ja olimmepa Singaporen Rafflesissakin käyneet, hän alkoi juttusille. Hän kertoi tämän ehdottomasti olevan ainoa ja saman kuin silloin vuonna 71, jolloin olin käynyt täällä. Hän pyysi meitä sisälle ja niinpä menimme aulabaariin tilaamaan paukut. Raffles-hotelleja on maailmassa vain 12. Olimme käyneet Singaporen Rafflesin baarissa juomassa kuuluisan Singapore Slingin, vain yhden kun oli niin kallista. Tiesimme, että siellä maapähkinöiden kuoret pudotettiin lattialle ja miten ne rapisivat jalkojen alla. Täällä Sling ei maksanut sen enempää kuin mikä tahansa coctail eikä minun viskikään Jack Daniels ollut kallista. En pidä viskistä ja tämä on ainoa merkki, jota pystyn juomaan. Ajatella, että olin samassa hotellissa mitä 47 vuotta sitten. Silloin olimme tilanneet taksin ovimieheltä. Taksikuski ei meinannut uskoa, että niin kalliista hotellista tilasimme matkan leirialueelle.

Poistuttuamme pyysin ovimiestä kanssani samaan kuvaan. Hänhän heti otti toisenkin ovimiehen mukaan ja tämä otti meistä kuvia niin, että olimme Jussin kanssa samassa kuvassa. Sitähän ei usein tapahdu.

Nykyisin ylellinen Raffles
Raffles-Europejsk
Ovimiesten kera

Kotimatkalla osuimme Pilsudski- aukiolle, jossa on muistomerkki Smolenskin lento-onnettomuudessa 2010 kuolleille korkea-arvoisille virkamiehille  presidentti mukaan lukien. Aukion reunalla puistoon johtavalla käytävällä oli Tuntemattoman sotilaan hauta. Ikuista tulta vartioi kaksi sotilasta kauniissa pylväikössä. Kävimme syömässä ja menimme hotellille lepäämään.

Verneri Pohjolan konsertti synagogassa
Smolenskin lentoturman muistoksi
Tuntemattoman
sotilaan hauta

Tuntemattoman sotilaan hauta
Valtion puisto
Pihakonsertti

Illalla oli konsertti klo 20:30 synagogan pihalla. Meille tuli kiire ehtiä sinne, sillä Jussi oli muistanut väärin, että se olisi synagogan pihalla, joka oli lähellä. Matkaa olikin enempi. Oikaisimme puiston läpi. Valot eivät olleet vielä syttyneet ja puisto oli iso ja pimeä. Olin peloissani ja varma, että jostain puun takaa hyökkätään kimppuumme. Hyvin kuitenkin päästiin perille. Teatterin pihan kaikki tuolit oli tietysti jo täynnä ja ihmisiä seisoi pihan täydeltä. Onneksi huomasin puutarhapöydän, jonka päälle pääsin istumaan. Jussi seisoi ja jopa nauhoitti musiikkia. Oli uskomattoman tunnelmallista. Neljän miehen orkesteri soitti tuttuja juutalaisia kappaleita kuten tunnusmusiikki Viulunsoittaja katolla-näytelmästä, Havana Gilan, Bei mir bist du schön jne.

Torstai 30.8. Varsova

Päivän ohjelmassa oli löytää Chopinin patsas, josta oli vuoden 71 kuva. Nukuimme kuitenkin pitkään ja nautimme saunasta ja uimisesta.  Kävimme syömässä aamiaisen eka päivänä tutuksi tulleen kaupan baarissa. Bussipysäkki oli hotellin kohdalla ja siitä hyppäsimme bussiin, jolla pääsimme Lazienki-puistoon. Ja siinähän se patsas näkyi heti portista sisälle puistoon tullessa. Ryhmä vanhoja ihmisiä, olisivatkohan olleet peräti amerikkalaisia, oli kuuntelemassa oppaan selostusta ja sen jälkeen kaikki kuvauttivat itsensä patsas taustalla kuten mekin teimme porukan pois lähdettyä. En ollut ennen tajunnut, mikä möykky Chopinin yllä on, mutta nyt huomasin, että se oli puun oksa. Hyvin kaunis patsas. En muistanut lainkaan, miten valtavan suuri puisto oli. Kävelimme siellä pitkiä matkoja ihastellen kuninkaallisia palatseja, jokea, joka virtasi puiston halki ja niitä puita. Riikinkukot astelivat vapaina. Puolan viimeinen kuningas Stanislaus Poniatowski on rakennuttanut puistoon kesäpalatsin ja palatsin jopa rakastajattarelleen.

Chopin- patsaalla
Lazienki-puiston palatsi
Puistossa

Taidenäyttelyssä
Eksotiikkaa
  Ja outoutta

Puisto on hyvin romanttinen. Meille tuli kutenkin ihan proosallinen nälkä ja söimme amfiteatterin kahvilassa hyvät voileivät viinin kera. Oli kuljettava hitaasti helteen vuoksi, mutta aikaa ei ollut paljon, koska meillä oli konserttiliput illaksi ja oli siistiydyttävä ja vaihdettava vaatteet. Ehdimme kuitenkin käydä pikaisesti nykytaiteen keskuksessa. Siellä olkin erikoinen näyttely. Kuvasimme ja videoimme. Teemana oli "Mikään ei ole pyhää". Lähinnä itämaisia uskontoja siinä riepoteltiin. Jakub Julian Ziolkowski  oli näyttelyn puolalainen taiteilija.

Koska konsertti oli synagogassa, olivat turvatoimet suuret. Tarkastuksen jälkeen nuori neito ohjasi meidät hyville paikoille. Sali tuli aivan täyteen. Hymyilevä sympaattinen Verneri Pohjola soitti hienosti ja muut kolme soittajaa myös.  Kun tulimme konsertin jälkeen ulos, hämmästyin poliiseja, ambulanssia ja vilkkuvaloja. Sitten ymmärsin, että tottakai olimme olleet vaarassa ja meitä piti suojata hyvin terrosristien iskuilta. Valmiustila oli suuri. Hyvä niin.

Perjantai 31.8. Varsova

Käytiin vastapäisessä Jussin nimittämässä hipsteribaarissa  Nerossa aamiaisella. Kun kävimme seuraavanakin aamuna, huomasimme asiakaskunnan olevan sama. Siellä tehtiin hommia läppäreillä, seurusteltiin ja ilmapiiri oli oikein kiva. Porukka oli varttuneempaa väkeä.

Ravintola Nero
Aamiaisella
Varsovan kansannousussa
piileskeltiin viemäreissä

Olimme niin tottuneet jo ainaiseen auringon paisteeseen, että olimme kummissammme, kun oli puolipilvistä. No sehän oli hyvä päivä museolle. Menimme Varsovan kansannousun museoon. Siellä kuluikin sitten monta tuntia. Sain suomenkielisen selostuksen kuulokkeeseeni. Kuuntelin hyvät selostukset useampaan kertaan. Ne selvensivät kunkin tilan kuvia hyvin.

Museon kapinakahvila
Zelazna-kadun pikkuravintola
Eurooppa-aukiolla

Olimme suhteellisen kaukana keskustasta ja oli vaikea löytää ravintolaa. Onneksemme osuimme pieneen ravintolaan Zelazna&Lucka, josta saimme aivan ihanaa ruokaa. Jotain makkarakeiton tapaista se oli, mutta hyvin maukasta. Mies oli höyli kuin mikä ja Jussi pani puolan kielellä parastaan. Minua viehätti huopakattaukset.  Olimme tulleet museoon bussilla, mutta kävelimme takaisin hotellille. Loppupäivä oleiltiin siellä ja katsottiin seuraavan kohteemme hotelleja ja miten sinne pääsisi. Valitsimme Gdanskista apartementon heti Vanhankaupungin reunalta ja koska Flixbus oli tuonut meidät hyvin Varsovaan, niin harkitsimme sitä. Varasimme kuitenkin junaliput vaihteeksi, vaikka ne olivat hieman kalliimpia. Samalla saisimme monipuolista kokemusta Puolan joukkoliikenteestä: junat,ratikat,bussit.  Ei lähdetty enää ulos syömään, vaan Jussi kävi ostamassa meille kolmioleivät. Käytiin alakerran höyrysaunassa ja uitiin. Saunassa juteltiin saksalaisen miehen kanssa. Hän oli töissä firmassa, jossa oli suomalainen työntekijä Kokkolasta. Mukavaa juttelua.

Lauantai 1.9. Varsova

Neron aamiaisen jälkeen suuntasimme Pawiak Prisoniin.  Vankilaan siis.  Minulla oli siitä kuvia edellisestä käynnistä, mutta olin silloin luullut, että se on gheton muuri. Tulipahan tämäkin väärinkäsitys oikaistua. Silloin emme olleet päässeet sisälle, mutta nyt päästiin. Kuvassa oli ollut puu, johon oli kiinnitetty vankien kuvia. He olivat juutalaisgheton kapinan vankeja. Venäläiset vangitsivat sinne toisinajattelijoita vuosina 1830-1914, mutta natsimiehitysvuosina 1939-45  se toimi Gestapon vankilana. Puu näytti nyt erilaiselta, vain lehdettömältä rangalta. Kysyinkin siitä kun pääsimme sisälle maksettuamme piletit. Oliko sama puu kuin v. 1971? Ei ollut.  Se puu oli kaadettu vuonna 2004 ja paikalla oli nyt metallista tehty puu. Enpäs ollut heti hoksannutkaan. Sisällä oli kuvia puun kaatamisesta. Sellit näyttivät synkiltä. Itse vankilaa ei enää ole, on vain muurissa oleva museo.

Pawiak
Metallipuu
Muistolaattoja

Kerroin Jussille, että gheton kapinasta olen lukenut nuorena Leon Urisin vaikuttavan kirjan Mila 18. Jussi luki kirjan heti kotiin tultuamme. Nimi Mila 18 tarkoittaa gheton kapinan päämajan osoitetta Mila-kadulla. Seuraavaksi lähdimme etsimään tätä osoitetta. Kartan mukaan se oli lähellä, mutta kun pääsimme paikalle, oli vain tylsän näköisiä kerrostaloja. Nurmikolla törrötti pieni putki, jonka sitten oletimme olevan jäänteitä siitä, kun juutalaiset olivat viemäreissä. Joku ilmanvaihtoputki ehkä. Kuvasimme sitä. Hotellilla saatiin netistä etsimällä tietoa Mila 18:sta. Huomattiin, että se olikin muualla. Katujen nimet oli muutettu ja oikeassa Mila 18:ssa olisi ollut muistomerkki. Jussia harmittaa vieläkin, kun se jäi katsomatta.

Niin paljon oli tullut historiaa, että siinä oli sulattelemista, mutta olihan toki välillä syötäväkin. Löysimme pienen perheravintolan, jonka nimi oli jotain Kraina Pierogow. Ravintola oli ilmeisesti ukrainalainen. Pienessä ravintolasalissa nainen seisoi tekemässä pelmeneitä. Olivat varmasti tuoreita. Tilasin kuitenkin borssikeiton ja maistelin Jussin hapankaalitäytteisistä pelmeneistä.  Oli todella hyvää. Mitä pienempi ja mitä etäämmällä turistikohteista, sitä parempaa ruoka oli. Tunnelmaa hieman häiritsi naapuripöydän pikkutyttö, joka pimputti pianoa osaamatta soittaa. Kukaan ei kieltänyt, mutta pian he siitä onneksi lähtivät herkkää musiikkikorvaani rääkkäämästä.

Otiin jo niin paljon käyty juutalaismuseoissa ja muissa sotaa käsittelevissä museoissa, että meiltä meinasi jäädä katsomatta varsinainen helmi. Jos en olisi saanut siitä vinkkiä Ristolta Suomesta käsin, niin olisipa harmittanut.  Puolanjuutalaisten historian museo  eli Polin on arkkitehtoonisesti aivan omaa luokkaansa. Ja mikä parasta - suomalaisten suunnittelema. Mahlamäki on pääarkkitehti. Rakennus sai Finlandia-palkinnon ja se on valittu Euroopan museoksi. Museo avattiin v. 2013. Rakennus on huikea sekä ulkoa että sisältä. Eteisaulan muoto symboloi Punaisen meren halkeamista. Sen luin jostakin, mutta ihan itse havaistin, että seinäpinnan pitsimäisyys on samanlaista kuin esillä olevien piirrosten synagogien rakenteet.

Juutalaisuuden historian museon
pitsimäinen seinä
Arkkitehtuuria ihaillen
ulkoa...
ja sisältä

Museossa olisi mennyt ikä ja terveys, jos kaikkeen olisi perehtynyt, mutta valittiin itseä eniten kiinnostavat tilat. Jussi viipyi pitkään perehtyen vuoden 1968 tapahtumiin näyttelyssä Obcy w domy (Muukalaisena kotona). Näyttely kertoi Puolan opiskelijoiden ja muun älymystön kapinaliikehdinnästä kommunistista diktatuuria vastaan vuonna 1968. Tuonna vuonna Tshekkoslovakiassa oli niin sanottu Prahan kevät, jonka Neuvostolitto kukisti massiivisella miehityksellä. Puolan valtaapitävät panivat levottomuudet juutalaisten syyksi ja aloittivat juutalaisten ja toisinajattelijoiden vainot ja puhdistukset. Vainojen ja virkakieltojen takia 13 000 juutalaistaustaista älymystön jäsentä muutti pois Puolasta.

Itse istuin katsomassa lyhytelokuvia isolta skriiniltä, kun näin suuren kuvan nuoruuteni idolini (James Deanin ohella)  Zbigniew Cybulskin. Kun katsoin filmin ueampaan kertaan, aloin ymmärtää, mistä siinä oli kysymys ja kun sitten luin seinätaulun, huomasin tajunneeni ihan oikein. "Outo tanssi" kuvasi juutalaisten ja muun väestön vaikeutta ymmärtää toisiansa. Välillä kävimme kahviossa nauttimassa juutalaista punaviiniä lasilliset.

Koko Puolan matkan olin etsinyt merkkejä Bodosta. Hän ei kyllä ollut juutalainen, mutta mielenkiintoinen sarja tämän kabareetähden traagisesta elämästä oli vastikään mennyt teeveessä. Nyt löysin yhden kuvan hänestä. Myöhemin kotona huomasin, että Lodzissa olisi ollut elokuvateatteri hänen nimellään. Eugeniusz Bodo kuoli 1943 Stalininin vankileirillä Kotlasissa (kävimme Kotlasissa 2008).

Otetaanpa rennosti
Historiaa esitetty kartoin
Bodo oikealla

Kun lepäilin ala-aulan valtavan kokoisen ikkunan edessä, seurasin puiston tapahtumia. Äitejä lapsineen vietti aikaa nurmikoilla. Yksi juuri kävelemään oppinut pieni poika käveli aivan yksikseen. Olin huolissani, oliko hän eksynyt. Näytti jo välillä, että yhytti äitinsä, mutta tämä kävelikin pois. Minulla oli halu syöksyä ikkunan läpi pelastamaan lapsi, mutta arvelin, että niin paljon porukkaa oli puistossa, että kai nyt joku ottaa lapsen huostaan. Täytyihän äidin tai hoitajan olla lähistöllä. Asia jäi kuitenkin kaivelemaan.

Zbigniew Cybulski
Gheton raja
Kansannousun muistolle

Seuraavana oli etsittävä Umschlagplatz, asema josta 300 000 gheton juutalaista lastattiin kaasutettaviksi eri keskitysleireille. Paikalla oli muistona muuri laattoineen. Kadulla sinne mennessä yhytimme Varsovan kansannousuun v. 1944 liittyvään muistokivilaatan kiven murikassa. Siinä näkyi tuttu "ankkuriP"-tunnus niinkuin kaikissa tapahtumaan liittyvässä. Siellä täällä kaduilla oli gheton rajaa kuvaavia kirjoituksia. Hotellimmekin sijaitsi ghettoalueella.

Umschglaplatz
 Kraina Pierogow
Folk Gospoda

Illalla söimme samassa "Kansan ravintolassa" Folk Gospoda kuin ekailtana. Söin kunnon sisäpaistipihvin, mutta Jussi pysyi kaurisilinjalla. Lasku teki 225 slotia eli vajaa 60 €.  Painelimme hotellille nukkumaan, koska seuraavana päivänä oli Gdanskiin lähtö.  Päätettiin syödä aamiainen vasta asemalla. Ostettiin evästä mukaan.

[Krakova] [Lodz] [Varsova] [Gdansk]

Sunnuntai 2.9. Varsova - Gdansk (Pendolino 11:20 - 14:11)

Bussilla 109 pääsimme asemalle, jonne olisi ollut lyhyt matka kävelläkin, mutta mitäpäs minä itseäni rasittamaan, kun julkisella pääsin ilmaiseksi. Juna lähti klo 11:20. Isossa asemarakennuksessa ei taaskan ollut istuimia. Söin aamiaiseni istuen portaikon reunalla. Juna oli pendoliinin tapainen, erittäin mukava ja siisti. Kuulutukset tulivat myös englanniksi selvästi ääntäen. Gdanskissa oltiin klo 14:11. Liput maksoivat yhteensä 50 euroa. Oli ostettu netistä.

Varsovan asemalla
 Junassa Varsovasta Gdanskiin
Ensituntuma Gdanskiin

Kun saavuttiin asemalle, tutkailimme bussipysäkillä miten pääsisimme majapaikkaamme. Ei saatu selkoa. Jussi katsoi googlemapilla, että vain jollain SKM:llä pääsisimme, mutta bussipysäkillä ei ollut siitä mitään tietoa. Minä jo hermostuin helteessä, että mennään kerrankin  taksilla, mutta Jussi ei antanut periksi. Viimein oli luovutettava ja mentiin taksin luo. Mies ei vaivautunut meitä viemään vaan kehotti kävelemään. Myöhemmin selvisi, että SKM olikin paikallisjuna ja että koska asuntomme oli Vanhankaupungin kupeessa valtatien toisella puolella, kuski ei saa ajaa siellä ja kiertämällä olisi tullut pitkä matka. Tyydyttiin siis kävelemään. Mentiin ensimmäiseen kahvilaan ja jatkettiin hieman köyhäksi jäänyttä aamiaista terassilla. Paikalta näki, että lähellä oli menossa joku historiallinen esitys.  Lähdettiin kävelemään Vanhankaupungin läpi ja ihastuimme. Osuimme suoraan leveälle  Dluga-kävelykadulle, joka on pääkatu. Molemmin puolin oli tavattoman viehättäviä värikkäitä taloja. Emme olleet osanneet odottaa tällaista ja koko Gdansk oli aluksi ajateltu jättää väliin, mutta koska sieltä lensi Wizzair todella edullisesti Turkuun, matkasimme tänne. Ennen majapaikalle menoa käytiin ruokaostoksilla.


Kaupungille
 Dluga-kadun loistoa
Dluga on kävelykatu


Meillä oli tekstiviestinä koodit asuntoomme. Korkean raatihuoneen kulmasta oli suora linja alikäytävän kautta taloon. Majapaikka oli Pfenning Happy 7. Talo näytti ulospäin uudelta, mutta kuten tavallista, käytävä oli hieman rähjäinen. Saimme koodilla kolme avainta ja siinä olikin taiteilemista, mikä mihinkin kävi. Yhdestä ei saatu selvää, olisikohan ollut ulko-oveen, mutta koodillahan me siitä kuljettiin. Yksi oli eteiseen, josta pääsi kahteen asuntoon ja kolmas oli sitten meidän asuntoon. Kaiken lisäksi oli turvalukot, joten siinäkin piti pähkäillä että mihin reikään sitä avainta pukkaa. Sisällä meitä odotti yllätys. Soma siisti keittiön ja makuuhuoneen asunto sekä parveke. Ikea oli taas ollut asialla, siihen oli jo totuttu. Kaikki oli viimeisen päälle siistiä ja pitkälle ajateltua. Meille oli jopa aamiasmurot, kahvit, teet, sinapit, ketsupit ja muut mausteet. Varustelu oli monipuolinen, jopa varahammasharjakin löytyi. Käytiin tyytyväisenä taloksi.

Raatihuone
 Dluga
Makuuhuoneemme

Dluga päättyy Vihreään porttiin
Kaunis yksityiskohta
Uusi puoli, Granary-saari

Vanhakaupunki oli siis ihan kivenheiton päässä. En tykännyt alikulkusillasta. Tällaiset käytävät ovat helppoja rikollisten hyökkäyksille, mutta onneksi selvisimme aina turvallisesti maan pinnalle. Juopastiin kahvit ja palattiin kaupungille. Kierreltiin pitkin ja poikin ja napsittiin kuvia. Monet rakennuksista olivat uudelleen rakennettuja vanhaan malliin, mutta sillan Zielony Most toisella puolen Granary-saarella oli jo uutta kaupunkia. Oli modernejakin taloja. Joen rannassa -  ilmeisesti saksalainen  - mies alkoi jutella Jussin kanssa. Hän ihasteli Danzigia, mikä on Gdanskin  nimi saksalaiselta ajalta. Etsimme Gdanskin vanhinta toiminnassa olevaa ravintolaa rantakadulta. Olin lukenut jonkun matkakertomuksen ja tämä henkilö oli aina aterioinut siinä ja ruoka oli ollut hyvää. Paikan nimi oli Kubicki. Löysimme ravintolan ja huomasimme sen olevan hieman hienomman näköinen kuin olimme odottaneet. Tarjoilijat olivat todella ystävällisiä ja saimme kuin saimmekin loistavan maukkat tenderoidut pihvit upeassa ympäristössä. Lasku oli 355 PLN, mutta maksoimme 400 PLN. Oli hieno kokemus päästä aterioimaan tuon kaltaisessa ympäristössä.  Ravintola on ollut toiminnassa vuodesta 1918.

Houkuttelevaa
 Bosmanska-katu on...
 rantakatu

Vanhan ja uuden kaupungin
välisellä sillalla
Zielony Most
  Kubickissa pihvillä
Vanhaa tunnelmaa

Mariacka-katu
 Turistilaiva
Kaunista

Gdansk oli niin kaunis kapunki, että olisimme voineet viipyä siellä pitempäänkin, mutta meillä oli vain kolma päivää aikaa, sillä olimme hölmöyksissämme ostaneet Suomessa paluulentoliput. Sitä ei näköjään koskaan opi vaikka emmehän aina ole lyöneet lukkoon paluuta. Kaikkein parasta on matkustaa niin, että tekee varauksia vasta pari päivää ennen tai viime tipassa.

Maanantai 3.9. Gdansk- Sopot - Gdansk

Gdansk kuuluu kolmen kaupungin ryppääseen Gdynian ja Sopotin kanssa. Sopot sijaistee meren rannalla ja on kuuluisa hiekkarannastaan. Päätimme lähteä uimaan. Sinne pääsi paikallisjunalla SKM. Ja minähän pääsin ilmaiseksi. Taisin kuitenkin varmuuden vuoksi ostaa lipun, kun se ei maksanut kuin 3,80 slotia. Juna pysähteli vähän väliä. Paljon opiskeljoita matkasi junassa, sillä välillä näkyi olevan yliopisto.

SKM:llä Sopotiin
 Sopot
Sopotin hiekkaranta

Perillä oli käveltävä asemalta meren rantaan ainakin kilometri. Paljon huviloita oli matkan varrella ja perille päästyämme isoja kylpylähotelleja. Menimme rantaan istumaan kiveykselle. Puimme uimapuvut, mutta meri velloi kaikenlaista epämääräistä kasvustoa niin, ettei se houkutellutkaan uimaan. Joku näytti kyllä urheasti olevan meressä ja varmaan, jos jotenkin pääsisi sotkun läpi, niin vesi olisikin kirkkaampaa. Muistelimme, että näin oli ennenkin käynyt Peenemundessa ja Kaunasissa. Uinnin jälkeen jalat olivat aina likaiset. Kyllä meillä Oulussa on ihanat puhtaat rannat. Otimme uimapukusillamme aurinkoa vähän aikaa ihan kuin sitä ei olisi jo kylliksi saatu. Tuntui, että aurinko olisi paistanut huhtikuun puolesta välistä lähtien, jolloin lähdimme Mallorcalle. Ja Suomen kesähän oli ollut poikkeuksellisen helteistä.

Kylpylöitä
 Miten olisi uiminen
Tyydyttiin auringonottoon

Kävimme kahvilla rantabaarissa ja kiertelimme muitakin alueita. Paremmat rannat olivatkin kauempana. Euroopan pisimmällä laiturilla kuljeksi ihmisiä. Ajateltiin käväistä laiturilla, mutta kun maksu olisi ollut pari euroa, ei paljon, mutta periaatteesta, emme menneetkään laiturille saatikka, kun ei osattu sanoa, mitä lisäarvoa sillä olisi ollut rannalla kulkemiseen.

Asemalle menimme jo klo 14. Vieressämme istui keski-ikäinen pariskunta. Aloitin keskustelun kysymällä, miten he lausuisivat ohittamamme aseman nimen, jossa oli seitsemän konsonanttia ja vain yksi vokaali. Minulle Wrzeszcz oli mahdoton äännettäväksi. Jussi oli antanut minulle ohjeen, että pitää vain suhutella. Mutta nainenpa innostuikin esittämään aseminen nimien lausumisia Jussin matkiessa niitä. Matka jatkui iloisissa tunnelmissa. Yleensä kannattaa aloittaa keskustelu, saa matkasta irti enempi.

Junan ikkunasta näkyi toisenlaista Gdanskia, sitä tunnetumpaa eli telakoita ja nostokurkia. Se oli sopiva siirtymä seuraavaan kohteeseen. Saavuttuamme Gdansk Glowny-asemalle käveltiin lähellä olevalle solidaarisuusaukiolle (Plac Solidarności).

Solidaarisuusaukiolla on massiivinen muistomerkki vuoden 1970 tapahtumille, joissa kymmeniä telakkatyöläisiä kuoli, kun mielenosoitus hajotettiin konekivääritulella. Kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1980, perustettiin Gdanskin telakalla riippumaton ammattiliitto Solidarność. Sitä johti Lech Walesa. Solidaarisuus-ammattiliiton perustaminen johti käytännössä kommunistisen puolueen vallan romahtamiseen muutaman vuoden kuluessa. Vuoden 1989 parlamenttivaaleissa Solidaarisuusliikkeen johtama hallitus tuli valtaan.

Kuvattuamme ja julisteita luettuamme sieltä jatkoimme ratikalla keskustaan. Olimme edellisenä iltana huomanneet maitobaarin, jonne nyt matka vei. Siellä olikin turisteja jonoksi asti. Valitsin esillä olevista ateriamalleista kaalikääryleet ja leivoksen. Oli maukasta. Matkallamme kävimme maitobaareissa Krakovassa, Nowa Hutassa ja Gdanskissa. Nowa Hutassa oli aidoimman tuntuinen.

Telakat
 Solidaarisuusaukio
Ja muistolaatat

Tiistai 4.9. Gdansk

Museoita oli jo kierrelty paljon, mutta yksi vielä puuttui. Se oli Toisen maailmansodan museo. Arkkitehti oli pannut parastaan rakennuksen suhteen saadakseen pysymään sen pystyssä. Yritimme hahmottaa, mikä oli vinouskulma. Saattoi olla jopa 60 astetta. Mistään en ole päässyt tarkistamaan asiaa. Minusta näytti kuitenkin, että katto oli tasasivuinen kolmio, jolloin olettaisi, että suunnittelussa olisi muutenkin käytetty 60 astetta. Museossa vierähti mota tovia kuten aina.

Kaatuuko?
 Museossa sodan tuntua
Maitobaarissa kaalikääryleitä

Kävimme ostamassa lähibaarista pari kerrosleipää ja cocacolaa. Nautimme ne puistossa ulkoilmassa museon lähistöllä. Joskus näinkin, mutta illalla kyllä menimme hyvätasoiseen ravintolaan Piwna-kadulla. Old Gdansk Beer Pub  Cafe oli paikan nimi. Oli viimeinen ilta. Pystyttiin tsekkaamaan huomisen lentokin jo nyt. Lentoyhtiö Wizzair oli meille uusi, mutta näytti pelaavan hyvin. Olimme varanneet Turkuun lennon jo Suomessa. Hintakaan ei ollut paha 27 euron lippuhinnallaan.

Ulica Mariacka-katu
 Old Gdansk Beer Pub Cafe
Jussi laskee viimeisiä roposiaan

[Krakova] [Lodz] [Varsova] [Gdansk]

Keskiviikko 5.9.-6.9 Gdansk - Turku (lento/Wizz Air 14:05 - 16:30)- Turku - Oulu (Onnibus 21:35 - 7:05)

Käveltiin bussipysäkille aseman lähelle. Klo 9:45 nousimme bussiin numero 210. Se oli puoli tuntia myöhässä, mutta meillä oli aikaa. Matka kentälle vei 40 minuuttia. Se maksoi Jussille 80 senttiä ja minulle ei mitään. Puolassa matkustaminen on halpaa ja mukavaa. Lento lähti klo 14:05, ja oltiin Turussa klo 16:30.

Kentällä meitä oli vastassa Jouko, joka vei meidät heille. Soile oli valmistanut ihanaa Burgundin pataa. Ehdittiin kylästellä ja kertoa kokemuksia, kunnes nousimme Onnibussiin klo 21:35. Pitkä yöhän se oli, mutta onneksi bussissa oli tilaa loikoa. Kotona oltiin aamulla klo 7:05 ja eikö nukkumaan. Siitä vaan ei tahtonut tulla mitään, siitä taloyhtiön kattoremontti piti huolen. Poran ääntä on saatu kuunnella ja muutakin kolinaa. Onneksi silloin oli ulkona vielä lämmintä, joten katon puuttuminen ei sen puoleen haitannut. Sensijaan muutaman viikon päästä palattuamme Rodokselta kolmenkymmenen helteestä 14 asteen asuntoomme, asia oli toinen. Vielä tässä odotellaan talven tuloa ja kattoa pään päälle.

Puolan matka oli sivistävä kokemus ja minulle nostalginen vuoden 1971 automatkan maisemissa. Paljon oli muuttunut, mutta samoja kuvauspaikkoja löydettiin.

[Krakova] [Lodz] [Varsova] [Gdansk]

 

Teksti: Kaarina Kaukoranta (Tarkistanut Juhani Kaukoranta)

Kuvat: Juhani Kaukoranta ja Kaarina Kaukoranta

Matkapäiväkirjat